Etusivu Työelämälle VamiaCase – Uratarinat
Linda Skinnar (kuvassa vas.) on toisen vuoden lähihoitajaopiskelija suunhoidon osaamisalalla ja tänä syksynä hän on suorittanut opintojaan oppisopimuksella Oral Hammaslääkäreillä. Kun Linda valmistuu joulukuussa, hänellä …
Perjantaina 29.11. lämminhenkisessä ja koskettavassa tilaisuudessa juhlistettiin Vamian ensimmäisen Filippiineiltä saapuneen lähihoitajaryhmän valmistumista joulukuussa. Opiskelijat saapuivat Suomeen kaksi vuotta sitten ja ovat työskennelleet oppisopimuksella Pihlajalinnassa …
Maailman sähköistyessä Olli Kantolaa alkoi kiinnostaa sähköalalle kouluttautuminen. Vuoden 2024 alussa hän aloitti opintonsa Vamialla sähkö- ja automaatioalan perustutkinnossa. “Kevään harjoittelupaikkaa etsiessäni päätin hakea Escarmatille oppisopimuskoulutukseen. …
Eetu Äijälä valmistui syyskuussa automekaanikoksi kolmen vuoden opintojen jälkeen. Toisesta lukuvuodestaan lähtien hän suoritti opintonsa oppisopimuksella Rinta-Joupin Autoliikkeessä, ja mekaanikon työt ovat jatkuneet Rinta-Joupilla myös …
Vamialta vuonna 2014 kokiksi valmistunut Sami Hakamäki on yksi kuudesta finalistista valtakunnallisessa Vuoden kokki –kilpailussa. Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija –kisassa ravintola-alan ammattilaiset kilpailevat suomenmestaruudesta. Tähän …
Escarmatilla oppisopimuksella opiskelevat ovat arkipäivää. Pelkästään tämän vuoden heinäkuuhun mennessä oppisopimuksella on ollut töissä viisi henkilöä. Moni heistä työllistyy Escarmatille koulutuksen jälkeenkin. Escarmat tekee tiivistä …
Oppisopimuskoulutus mahdollistaa joustavan ja käytännönläheisen opiskelun työpaikalla. Laihialainen Hanna Leppälä oli ollut lähes 19 vuotta kaupanalan töissä, kun hänelle tuli tunne, että haluaa kokeilla jotain …
Vamialta vuonna 2021 valmistunut sähkö- ja automaatioalan opiskelija Aidin Tahmasebi on työskennellyt sähköasentajana Prohoc Oy:ssä vuoden päivät. Yritys on vaasalainen teollisuuden palveluyhtiö, jonka liiketoiminta jakautuu projektoivan vientiteollisuuden ja valmistavan vientiteollisuuden …
Vamialta on valmistunut ensimmäinen opiskelijaryhmä kasvatus- ja ohjausalan osatutkinnosta Kokemusasiantuntijana ja vertaisohjaajana toimiminen. Kokemusasiantuntijan ja vertaisohjaajan roolissa valmistuneet kertovat oman tarinansa ja auttavat kuulijoita ymmärtämään …
Kaarlo ”Kalle” Kaajalla on yrittäjyys verissä. Hän ajoi jo nuorena sorakuljetuksia isänsä kuljetusalan yrityksessä ja toimi sen jälkeen lähes 20 vuotta metallialan alihankkijana. Reilut kahdeksan …
Rujirach Helsing aloitti elokuussa 2021 Vamialla laitoshuoltajan opinnot. Seuraavan kesän työpaikka Teese Botnialla johti jo loppuvuodesta vakituiseen työsuhteeseen. Rujirach valmistui laitoshuoltajaksi Vamialta joulukuussa 2022 ja …
Terveydenhuollon sihteeripalveluiden osatutkinto on Vamiassa uusi koulutus, joka on suunniteltu yhteistyössä liike-elämänpalveluiden ja hyvinvointipalvelut kesken. Tarve koulutukseen on lähtöisin työelämältä ja työllistymismahdollisuudet ovat alalle hyvät. …
Mirva ”Minttu” Ceesay toimii ravintoloitsijana lounas- ja tilausravintola Vanhassa Pankissa Laihialla. Vamialla Mirva on tuttu kasvo. Takana on jo kaksi ammatillista perustutkintoa ja uusimpana Johtamisen …
Työelämäyhteistyö auttaa yhdistämään työn ja sen tekijät Hyvä, vuorovaikutuksellinen työelämäyhteistyö parantaa ammatillisen koulutuksen laatua ja varmistaa, että työ ja oikeat osaajat kohtaavat nyt ja tulevaisuudessa. …
Kansainvälisiä osaajia kansainvälisiin yrityksiin Enow Kempes Kamerunista ja Yasir Tahir Pakistanista opiskelevat kone- ja tuotantotekniikkaa Vamian englanninkielisessä, kolmivuotisessa koulutusohjelmassa. Nyt he aloittelevat oppisopimusjaksoa Wärtsilän moottoritehtaalla …
Danfoss on kasvava ja kehittyvä, kansainvälinen yhtiö, joka työllistää jo noin 43.000 henkilöä ympäri maailmaa. Danfoss on erikoistunut energiaa säästäviin ja ympäristöystävällisiin teknologioihin. Yksi sen …
Emma Mäki on työskennellyt Escarmatilla asentajana kesästä 2021 lähtien. Hän kokee, että työpaikka Escarmatilla on ollut onnenpotku. – Valmistuin sähkö- ja automaatioasentajaksi keväällä 2021. Työpaikat olivat …
”Mukava ja erilainen työpäivä” – Vamian opiskelijoiden suunnittelema hyvinvointitempaus sai The Switchin työntekijät liikkeelle Vaasalaisyritys The Switchin kolmannessa kerroksessa käy kova kuhina heti aamusta. Yrityksen …
Crimppi Oy on johdinsarjoihin, valokuitukaapeleihin ja sähkömekaanisiin kokoonpanopalveluihin erikoistunut sähkö- ja elektroniikkateollisuuden kumppani. Talvella 2021-2022 Crimpillä valmistui joukko ryhmänvetäjiä ja tuotannon suunnittelijoita Lähiesimies-tutkinnosta. Lähiesimiestyön ammattitutkinto -koulutus …
ABB:n Smart Power -liiketoimintalinjan tehtaalla Vaasassa valmistetaan kytkimiä energian tuotannon ja teollisuuden sähkönsyötön järjestelmiin. Yksikössä on käynnissä työhyvinvoinnin kehittämishanke, johon sisältyi mm. koko päivän mittainen Työhyvinvointikorttikoulutus. …
AVEKKI on Savonia-ammattikorkeakoulu OY:n hallinnoima koulutus ja toimintatapamalli uhka- ja väkivaltatilanteisiin ja erityisesti niiden ennaltaehkäisyyn. Koulutuskokonaisuuden kantavana teemana on asiakkaan kohtaaminen, aggression ennaltaehkäisy ja ennakointi. …
Caverionilla paloilmoitin-, savunpoisto- ja turvavalojärjestelmien asentajana työskentelevä Tony Sandelin päivitti Vamialla lähes parikymmentä vuotta vanhan sähköalan perustutkintonsa sähkö- ja automaatioalan ammattitutkintoon ja sai samalla uutta …
Certumin tilipalveluiden toimitusjohtaja Kristiina Peltola kehittää johtamistaitoja Vamialla. Neljän korkeakoulututkinnon jälkeenkin Peltola kokee saavansa johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnosta uutta sisältöä työlleen. Peltolan ansioluettelo on vakuuttava. …
Reilu vuosi sitten ABB Motorsin ja Vamian yhteistyössä aloitettu käämijä-kytkijä -oppisopimuskoulutus on nyt paketissa. Työssä oppineilla käämijöillä on nyt plakkarissaan tuore sähköteollisuuden ammattitutkinto Kymmenen reipasta nuorta …
Engman Services Oy:n kotisivu toivottaa tervetulleeksi seuraavalla tekstillä: ”Hallinnolliset palvelut, Kiinteistöhuolto, Maarakennukset, Projektihallinta ja koordinointi, Rakennustyöt, Sähköasennukset & Vuokraus – Yksi osoite, paljon mahdollisuuksia! Tervetuloa Engman …
”Meille tuli sellainen olo että mikään ei ole mahdotonta” Näin sanoi Kirsi Widberg, osastonhoitaja Åldersron palvelukeskuksesta Lapväärttissä, kun hän kertoi lähihoitokoulutuksesta, joka on käynnissä …
Kodin henki, muistot, vapaus ja turvallisuus. Monen ikäihmisen toive on saada asua mahdollisimman pitkään kotona – joskus kuolemaan saakka. Jelppis-tiimin lähihoitajakolmikko sai lisää osaamista saattohoitoon …
Jari Seppälä työskentelee soluesimiehenä Escarmatilla. Tittelistään huolimatta mies ei ole tekemisissä biologian vaan sähköteollisuuden kanssa. Seppälä haki uusia ajatuksia ja tukea omaan työhönsä Vamian lähiesimiestyön …
Hannele Vainio har under flera år jobbat till och från i det företag som hennes mamma är delägare i, Vaasan Talopalvelu Oy. Hannele har hunnit …
Kati Rinne ja Kaisa Eriksson työskentelevät ohjaajina Coronariassa. Takana on yli kymmenen vuoden työura lähihoitajana ja edessä opintoja, sillä kaksikko on aloittanut kuntoutus, – tuki- …
Danfossin ja Vamian kumppanuuden myötä uraputki taajuusmuuttajia valmistavassa ja yhden alueen energia-alan vetureista voi alkaa jo 16-vuotiaana. Opintoihin kuuluva harjoittelu on hyvä ensimmäinen askel, jota …