Tammikuussa viisitoista opiskelijaa majoitus- ja ravitsemisalalla aloittivat opintonsa Vamian uudessa englanninkielisessä erikoisammattitutkintokoulutuksessa Specialist vocational qualification in the hotel and catering sector. Koulutus on suunnattu majoitus- ja ravitsemisalalla toimiville esimies- tai johtotehtävien henkilöille.
– Ensimmäisten viikkojen aikana olemme käyneet opiskelijoiden kanssa läpi ravintola-alan nykytilannetta Suomessa. Opiskelijat ovat kertoneet työpaikoistaan ja -tehtävistään ravintoloissa sekä siitä, miten he näkevät alan kehittyvän vuosina 2024-2025. Tulemme myös tekemään SWOT-analyyseja liikeideoita varten, opettaja Susanna Kivikko kertoo.
Ammattiosaamisen kehittäminen esimiestehtävissä
Monet koulutusohjelman opiskelijoista ovat hiljattain aloittaneet esimiestehtävissä ja he kokivat tämän tutkinnon tarjoavan heille lisää tukea ja tietoa uudessa työtehtävässään. Tämän lisäksi opiskelijat ovat innokkaita oppimaan lisää suomalaisesta työkulttuurista sekä ravintola-alan lainsäädännöstä.
– Olen hyvä työssäni, kun on kyse ruoanlaitosta, organisoinnista ja ihmisten opettamisesta. Toivon kuitenkin, että tämä tutkinto kasvattaisi itseluottamustani ja antaisi minulle työkaluja esimiehenä monen eri tehtävän hoitamiseen samanaikaisesti, esimerkiksi paperitöiden kanssa. Odotan todella innolla Suomen lainsäädäntöä ja työlainsäädäntöä käsittelevää osaa, kertoo opiskelija Jonathan Wanyoike.
Opiskelijat Tram Vo ja Khanh Duy Tran ovat ajatelleet oman yrityksen perustamista tulevaisuudessa ja siksi he odottavat innolla liiketoimintaosaamisensa syventämistä koulutuksen aikana.
– Törmäsin luokkatoveriini kadulla ja kerroin hänelle, että haluaisin kehittää osaamistani ravintola-alalla ja oppia johtamistehtävistä. Hän kertoi minulle tästä englanninkielisestä koulutuksesta, joka auttaisi näiden tavoitteiden saavuttamisessa, Tram Vo kertoo.
– Seuraava suunnitelmani on avata oma yritykseni, esimerkiksi kahvila. Odotan siis innolla, että pääsen oppimaan liiketoiminnasta tässä tutkinnossa ja laatimaan liiketoimintasuunnitelman. Uskon myös, että opintojen aikana voimme oppia paljon opettajien ja luokkatovereiden kokemuksista, opiskelija Khanh Duy Tran sanoo.
Koulutuksella vastataan suomalaisen ravintola-alan tarpeisiin
Monet opiskelijoista mainitsevat etsineensä tämänkaltaista koulutusta jo pidempään, mutta Vamian tarjoama erikoisammattitutkinto oli ainoa, jota järjestettiin englannin kielellä. Ryhmässä on opiskelijoita ympäri Suomea, esimerkiksi Kuopiosta, Lohjalta, Turusta ja Kokkolasta.
– Tässä koulutuksessa on yksi lähiopetuspäivä kuukaudessa ja loput opiskellaan etänä ja työpaikalla, joten koulutuksen suorittaminen on helpompi yhdistää työhön ja arkeen, eikä se vie yhtä paljon aikaa verrattuna moneen muuhun koulutusohjelmaan. Tutkinto on mahdollista suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena, opiskelijat toteavat.
– On todella hyvä, että Vamia ymmärtää tällaisen englanninkielisen koulutuksen tarpeellisuuden, sillä ravintola-alalle tarvitaan todellakin lisää työntekijöitä. On paljon kansainvälisiä työntekijöitä, jotka pärjäävät hyvin ravintola-alalla ja haluavat kehittää omaa ammattiosaamistaan. Vamian ansiosta nämä asiat ovat tulleet esille ja viime aikoina vastaavia kursseja on ryhdytty järjestämään myös muissa oppilaitoksissa, mainitsee opiskelija Sahil Sase.
– Ymmärrän myös, että työntekijänä voi olla todella vaikeaa palata opiskelemaan. Mutta toivon, että yhä useampi tarttuu tilaisuuteen opiskella, sillä suomalaiset yritykset ovat kannustavia työntekijöidensä kouluttautumisen suhteen. Täytyy vain kommunikoida työnantajan kanssa, että haluaa kehittää omaa ammattiosaamistaan, rohkaisee Jonathan Wanyoike.
Kiinnostuitko Specialist vocational qualification in the hotel and catering sector -erikoisammattitutkinnosta? Lue lisää täältä.