Search

Turvallisuusvalvoja

Hakeutuminen koulutukseen

Turvallisuusvalvojana voit työskennellä esimerkiksi vartijana, järjestyksenvalvojana tai turvasuojaajana. Työpaikkasi voi olla myös poliisin tai pelastustoimen tehtävissä. Muita turvallisuusalan tehtäviä, joihin turvallisuusvalvojana voit työllistyä, ovat paikallisvartijan tai piirivartijan tehtävät, erilaiset asennus- ja ylläpitotehtävät, tavaroiden kuljetus, vastaanotto- ja vahtimestaripalvelut sekä turvatarkastuksen tehtävät.

Alalla toimiminen edellyttää vastuuntuntoisuutta, rehellisyyttä, palvelualttiutta ja kykyä toimia ristiriitatilanteissa. Turvallisuusalan perustutkinto antaa sinulle laaja-alaiset valmiudet toimia turvallisuuteen ja vartiointiin liittyvissä tehtävissä. Saat perustuntemuksen erilaisista valvontajärjestelmistä, niiden toiminnasta ja rakenteesta sekä asennustekniikan perustiedot.

Opintojen sisältö

Opinnot koostuvat ammatillisista ja yhteisistä opinnoista. Ammattiopinnoissa opiskelet turvallisuusalan toimintaa sisältäen asiaa yritysten ja yhteiskunnan turvallisuudesta, itsepuolustuksesta ja työkyvystä sekä pelastustoiminnasta. Lisäksi opiskelet joko vartiointitoimintaa tai turvallisuusteknistä toimintaa ja perehdyt turvallisuusalan palvelutoimintaan tai turvajärjestelmien käyttöön.

Opinnot kestävät n. 2-3 vuotta henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti. Aiempien opintojesi perusteella voit anoa osaamisen tunnustamista, jolloin opintoaikasi lyhenee.

Hakeutuminen koulutukseen

Opinto-ohjaaja
Kantola Heli
040 834 2518
  • Energiapalvelut
Valitse palautteen luonne
Sallitut tiedostotyypit: jpg, png, webp, pdf, Max. tiedoston koko: 1 MB.

Anna yhteystiedot

Nimi(Pakollinen)

Käyttöehdot ja tietosuojaseloste(Pakollinen)
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.