Search

Vamia päivitti rakennus- ja autoalan oppimisympäristöt nykyaikaan

Invigning av ATM-hallen. Vasa stadsorkester i förgrunden och publiken i bakgrunden.

Vamian uuden auto-, talonrakennus- ja maarakennushallin avajaisia vietettiin maanantaina 19.2. Juhlapuhujana avajaisissa toimi opetusministeri Anna-Maja Henriksson.

Korkeassa, tilavassa ja valoisassa hallissa kävi kuhina sen täyttyessä uteliaista kutsuvieraista maanantai-iltapäivällä. Olihan tätä jo odotettu!

Uusi halli tarjoaa Vamian opiskelijoille toimivan, monipuolisen ja muuntautuvan oppimisympäristön. Hallissa on kaksi kerrosta. Varsinaiset opetustilat ja opiskelijoiden oheistilat sijaitsevat ensimmäisessä kerroksessa. Toisessa kerroksessa on kolme luokkatilaa sekä avarat työtilat henkilökunnalle.

Kaupunginorkesteri vastasi musiikista ja esitti tilaisuuden aikana kolme teosta, joiden säveltäjillä oli kaikilla juurensa akselilla Pietarsaari-Närpiö. Hallin hyvä akustiikka yllätti monet jo ensi tahdeista alkaen.

Tilaisuuden juontajana hääri Hippi Hovi. Juonnot ja puheet esitettiin luontevasti molemmilla kotimaisilla.

Nauhanleikkaus, jossa mukana Vamian rehtori Åsa Stenbacka, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joakim Strand, opetusministeri Anna-Maja Henriksson ja Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry.
Vamian rehtori Åsa Stenbacka, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joakim Strand, opetusministeri Anna-Maja Henriksson ja Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry vihkivät hallin käyttöön nauhanleikkauksella.

Ajoitus nappiin

Avajaissanoissaan rehtori Åsa Stenbacka korosti hallin olevan ATM-osaamiskeskus – ei pelkkä rakennus. Sitä odotettiin yli 15 vuotta, mutta odotus palkittiin. Uusien tilojen toteutuksessa on nyt huomioitu varsinaisen koulutuksen lisäksi työelämän, vihreän siirtymän ja teknologisen murroksen edellyttämät vaatimukset ja mahdollisuudet paremmin kuin mihin olisi pystytty vielä joitakin vuosia sitten. Ajoitus meni siis aivan nappiin! Muuntautuva ja moderni keskus tarjoaa lisäarvoa pitkälle tulevaisuuteen koko Pohjanmaan alueella.

Monta kieltä – laajasti osaamista

Seuraavaksi puhujakorokkeelle nousi opetusministeri Anna-Maja Henriksson. Hän totesi investoinnin kertovan Vaasan seudun koulutuksen ja elinkeinoelämän vahvasta tulevaisuuden uskosta. Hän myös kiitteli Vamiaa kyvystä vastata hyvin erilaisiin koulutustarpeisiin oppivelvollisuusikäisistä aikuisiin – jopa kolmella kielellä.

Maassamme on vain kaksi ammatillista oppilaitosta, jotka järjestävät koulutusta sekä suomeksi että ruotsiksi. Vamia on niistä toinen. Näiden rinnalla englanninkielisen koulutuksen tarve on kasvanut nopeasti. Maamme tarvitsee useammalle alalle osaavia tekijöitä eikä kielitaidon puutteen tule hidastaa integraatiota. Koulutuksen ja työn kautta löydämme itse kukin paikkamme elämässä.

Opetusministerillä oli myös tervetullut lahja Vamialle. Hän paljasti samana päivänä myöntäneensä Vamialle luvan Puhtaus- ja kiinteistöalan perustutkinnon järjestämiseen englannin kielellä. Nyt Vamialla on oikeudet viiden eri perustutkinnon järjestämiseen englanniksi.

Opetusministeri linjasi myös joitakin hallituksen tavoitteita koulutuksen suhteen. Mm. lähiopetusta ja oppimisen tukea pyritään vahvistamaan koko ketjussa varhaiskasvatuksesta alkaen. Ammatillisessa koulutuksessa halutaan vahvistaa työelämäyhteyksiä Suomen kilpailukyvyn takaamiseksi, mikä on pitkään ollut myös yksi Vamian toiminnan kulmakivistä.

Lopuksi hän totesi, että opetusministerinäkin oppii joka päivä jotain uutta – ja se on hieno asia!

Kasvuun ja kehitykseen vaaditaan oikeaa osaamista

Kaupungin tervehdyksen esitti kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joakim Strand. Hän kertoi Vaasan elävän isojen investointien aikaa. Jotta kaupungin kunnianhimoiset tavoitteet akkuliiketoiminnan juurruttamiseen alueelle voisivat toteutua, koko arvoketjun on toimittava. Siinä Vamian asema työvoiman kouluttajana on kiistaton.

Akkuliiketoiminnan lisäksi myös kaupan ala investoi vahvasti Vaasaan. Hotellit uudistuvat ja marketit kasvavat. Tarvitaan siis monenlaisia osaajia, mikä lisää entisestään myös englanninkielisten koulutusten kysyntää.

Aikataulu ja budjetti pitivät

Rakennuttajan puheenvuorosta vastasi Vaasa Parksin toimitusjohtaja Ulla Mäki-Lohiluoma, joka esitti lämpimät kiitoksensa kaikille hankkeeseen osallistuneille ja erityisesti Vamialle saumattomasta yhteistyöstä.

Hanke yhtiöitettiin Kiinteistö Oy Vamian ATM-halliksi ja se kesti lähtöpalaverista rakennuksen luovuttamiseen lokakuussa 2023 kolme ja puoli vuotta. Siihen aikaan mahtui niin hyviä kuin vähän hankalampiakin päiviä. Pienenä yllätyksenä tuli mm. se, että hankkeen läpiviemiseen vaadittiin kaikkiaan viisi erillistä rakennuslupaa.

Ratkaisuja löydettiin. Paikalla sijainnut suojeltu rakennus siirrettiin uuteen paikkaan. Louhe löysi tiensä maan täytteeksi Ravilaaksoon. Energiatehokkuuskin saatiin nostettua hyvään A-luokkaan.

Aikataulu kuitenkin piti ja budjetti jopa hieman alitettiin, mikä alensi vastaavasti Vamian tulevia vuokria.

Suomi ei pärjää pelkästään säästämällä

Lopuksi rehtori Åsa Stenbacka esitti nöyrät kiitoksensa ja muistutti kaikki päättäjiä, että Suomi ei nouse vain säästämällä. Tarvitaan myös hyvin perusteltuja ja huolella valmisteltuja panostuksia tulevaisuuteen. Sellaisia kuin Vamian ATM-halli.

Vamian uusia autohalli ylhäältä päin kuvattuna.
Autohallista löytyvät mm. ajanmukaiset öljynvaihto-, jarru- ja alustahuollon välineet. Uusi autohalli mahdollisti kauan kaivatut, erilliset tilat autoalan opetukseen ja asiakastöille. Myös sähköautojen huolto- ja korjaustyöt onnistuvat jatkossa autohallin tarkoitukseen suunnitelluilla työpisteillä.
Uudessa ATM-hallissa useampi kaivinkone ja maarakennusalan kuorma-auto.
Vamian talonrakennus- ja maarakennusalan opiskelijat voivat nyt aloittaa rakennustelineharjoittelunsa turvallisesti sisätiloissa, ja hallin ovista mahtuu kuljettamaan suurempiakin rakenteita, mikä tehostaa koulutusta ja parantaa työturvallisuutta olennaisesti.  
Kaksi ajosimulaattoria luokassa.
Maarakennuksen simulaatioluokassa opiskelijat pääsevät tehokkaasti ja todentuntuisesti alan työtehtävien makuun. Virtuaalilaitteilla voi simuloida työskentelyä mm. maansiirtokoneilla, traktoreilla ja hälytysajoneuvoilla erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa.




Rakennuttaja: Kiinteistö Oy Vamian ATM-halli

Rakennusurakoitsija: Arkta Kultti Oy

Arkkitehti: Luovaus Arkkitehdit Oy

Bruttoala (m2): 5 133 brm²

Rakentaminen alkoi: 10/2022

Hallin käyttöönotto: 1/2024

Hankkeen hinta laiteinvestointeineen: n. 11 milj. e

Valitse palautteen luonne
Sallitut tiedostotyypit: jpg, png, webp, pdf, Max. tiedoston koko: 1 MB.

Anna yhteystiedot

Nimi(Pakollinen)

Käyttöehdot ja tietosuojaseloste(Pakollinen)
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.