Search

Laadunvalvonta Vamiassa

Vamian laatutyö perustuu ammatillisen koulutuksen lainsäädäntöön, viranomaisohjeisiin sekä Vaasan kaupungin koulutuksen järjestäjän rooliin. Lisäksi toimintaamme ohjaa Vamian oma strategia ja jatkuvan parantamisen periaate.

Laadunhallinta on Vamian arjen tekemistä ja yhdessä kehittämistä. Meillä laatu tarkoittaa sitä, että koulutuksemme, palvelumme ja toimintamme vastaavat opiskelijoiden, työelämän ja muiden sidosryhmien tarpeisiin – ja kehittyvät koko ajan paremmiksi. Laadunhallintajärjestelmä tukee johtamista, ohjaa toimintaa ja perustuu yhdessä sovittuihin käytäntöihin. Henkilöstö osallistuu aktiivisesti kehittämiseen niin tiimityössä kuin palautteen ja arviointien kautta. Tavoitteet ja tulokset tehdään näkyviksi, ja niitä seurataan säännöllisesti.

Tavoitteena on varmistaa laadukas, vaikuttava ja kehittyvä koulutus, joka vastaa tulevaisuuden osaamistarpeisiin.

Kestävä kehitys ja vastuullisuus Vamiassa

Vastuullisuus on yksi Vamian arvoista ja näkyy kaikessa toiminnassa – arjen valinnoista strategisiin päätöksiin. Kestävä kehitys Vamiassa tarkoittaa energiatehokkuutta, resurssiviisasta toimintaa, Lean-ajattelun mukaista jatkuvaa parantamista ja ympäristön, ihmisten ja talouden hyvinvoinnin yhteensovittamista. Opiskelijat ja henkilöstö oppivat ja toimivat vastuullisesti sekä oppilaitoksessa että työelämässä. Kansainvälisyys, tasa-arvo ja hyvinvointi ovat keskeisiä teemoja. Kehittäminen tehdään yhdessä – ja vaikutukset näkyvät oppimisessa, työympäristöissä ja tulevaisuuden osaamisessa.

Vamia lukuina 2025

Strategiset tavoitteet sekä arvioinnit ja palautteet

Työelämätoimikuntien vierailut Vamiassa

Ajoneuvoalan työelämätoimikunta 16.3.2026

Kone- ja tuotantotekniikan työelämätoimikunta 8.4.2026

Tuotannon esihenkilötyön, teknisen suunnittelun ja tuotekehitystyön työelämätoimikunta (Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto) 25.4.2025

Hius ja kauneudenhoitoalan työelämätoimikunta 9.10.2023

Välinehuoltoalan työelämätoimikunta (Teknisten terveyspalvelujen ja lääkealan työelämätoimikunta) 31.8.2023

Yrittäjyysalan työelämätoimikunta 1.6.2023

Talotekniikan työelämätoimikunta 12.4.2023

Vamia on osallistunut Karvin oppimistulosten arviointeihin sekä muihin tiedonkeruisiin seuraavasti:

Oppimistulosten arvioinnit

2025 Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, Turvallisuusalan perustutkinto

2023 Liiketoiminnan perustutkinto, Lähiesimiestyön ammattitutkinto, Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Teema- ja järjestelmäarvioinnit

2026 helmikuu: Kysely ammatillisen koulutuksen vaativasta erityisestä tuesta 
2026 maaliskuu: Kuntaliiton selvitys kuntouttavasta opetuksesta 
2026 maaliskuu: Ammatillisen koulutuksen kestävyysindikaattoritiedon keruu 
2026 maaliskuu: Opetushallituksen kysely tulevaisuuden osaamistarpeista 
2026 toukokuu: Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen järjestäjien digikyvykkyyksien itsearviointi 
2026 toukokuu: Ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeilun arviointi

2025 toukokuu: Arviointi ammatillisesta koulutuksesta työllistymisestä
2025 marraskuu: Pedagoginen johtaminen -arviointi 

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien itsearvointi 2021, KARVI

Itsearvioinnissa on arvioitu laadunhallintajärjestelmän toimivuutta eri osa-alueilla.
Arviointiasteikko on 1 = puuttuva 2 = alkava 3 = kehittyvä 4 = edistynyt

Johtaminen
Vamia 3,3 | Valtakunnallinen keskiarvo 2,9

Tutkintojen ja koulutuksen järjestämisen edellytykset
Vamia 3,1 | Valtakunnallinen keskiarvo 3,2

Tutkintojen ja koulutuksen järjestäminen
Vamia 3,3 | Valtakunnallinen keskiarvo 3,2

Toiminnan tulokset
Vamia 3,3 | Valtakunnallinen keskiarvo 3,1

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Valitse palautteen luonne
Sallitut tiedostotyypit: jpg, png, webp, pdf, Max. tiedoston koko: 1 MB.

Anna yhteystiedot

Nimi(Pakollinen)

Käyttöehdot ja tietosuojaseloste(Pakollinen)