Etusivu Uutisarkisto
Jäitkö yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa tai onko mielesi muuttunut? Näihin yhteishaun koulutuksiin voit vielä hakea. Koulutuksiin hyväksytään ensisijaisesti oppivelvollisia hakijoita. Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto Sosiaali- ja …
Vamia postittaa kaikille yhteishaussa valituille hyväksymiskirjeen 11.6.2026. Hyväksymiskirjeestä opiskelija näkee opintojen aloituspäivän ja paikan mihin saavutaan ensimmäisenä päivänä. Valittujen nimiä ei julkaista Vamian nettisivuilla, koska …
Jesse Julin, Salla Hietanen, Miska Kaivonen ja Nico Koivuranta aloittivat maanantaina kesäoppisopimuksella Automaalla. Kaikilla neljällä alkaa syksyllä opintojen viimeinen vuosi. Jessen mukaan ajatus oppisopimuksesta syntyi …
Juhlimme tänä keväänä ammatilliseen perustutkintoon valmistuvia pe 29.5.2026 klo 9 Vamian Hansa-kampuksella, Ruutikellarintie 2 liikuntasalissa. Ammattiin valmistuvien lisäksi juhlitaan myös ylioppilaaksi valmistuvia kahden tutkinnon suorittajia. …
Vaasan kaupunginteatteri työskentelevä Ilkka Stolt suorittaa parhaillaan lähiesihenkilötyön ammattitutkintoa oppisopimuksella Vamiassa. Työssään näyttämömestarina ja koordinoivana työnjohtajana hän vastaa siitä, että esitykset pyörivät sujuvasti näyttämön kulisseissa …
Tredu ja Vamia ovat käynnistäneet Green Skills Hub hankkeen, jonka tavoitteena on kouluttaa osaajia nopeasti kasvaville akku ja vetytalouden aloille. Hanke tukee vihreää siirtymää Pirkanmaalla …
Terveys- ja hyvinvointiteknologia on nopeasti kasvava ala, joka muuttaa sosiaali- ja terveysalan arkea. Uudet ratkaisut tehostavat työtä ja tukevat asiakkaiden turvallista ja itsenäistä elämää kotona. …
Vamia sai hiljattain kansainvälisen vieraan, kun kanadalainen kokki ja opettaja Barry Mooney vieraili oppilaitoksessa osana kolmen viikon kiertuettaan Suomessa. Matkansa aikana hän vierailee useissa oppilaitoksissa, …
Mats Wickman, Beamexilta Pietarsaaresta, yhdistää työn ja opiskelun oppisopimuksen avulla. Hänelle siitä on tullut luonteva tapa kasvaa roolissaan ja samalla kehittää yrityksen osaamista. Kun Mats …
Vamialla voit opiskella turvallisuusalaa sekä perus- että ammattitutkinnon puitteissa. Vartijan ja järjestyksenvalvojan työtehtävät tulevat varmaan ensimmäisenä mieleen, mutta turvallisuusalan ammattilaisia tarvitaan myös moniin muihin tehtäviin, …
Kevään 2026 yhteishaussa järjestämme soveltuvuuskokeet sosiaali- ja terveysalan sekä turvallisuusalan perustutkinnoissa. Soveltuvuuskokeen ensimmäinen vaihe. Tehtävä (Forms) lähetetään hakijoille sähköpostitse 8.4.2026. Tehtävä palautetaan viimeistään perjantaina 24.4. …
Jos artikkelia ei näy uutisarkistossa, voit etsiä vanhempia artikkeleita hakutoiminnolla.