Miten onnistuu paitapuseron digitaalinen kaavoitus?
Tähän perehdytään Digitaalisen kaavoituksen tutkinnon osassa, joka järjestetään nyt Vamialla ensimmäistä kertaa. Opiskelijat työstävät koulutuksessa digitaalisia kaavoja paitapuseroa varten, käyttäen GRAFIS CAD 23-kaavoitusohjelmaa.
Koulutuksen opiskelijoilla on pidempiaikaista työkokemusta esimerkiksi vaatetusalan ja -suunnittelun yrittäjyydestä sekä ompelimolla työskentelystä. Opiskelijat Tiina Västi ja Jenny Aarrekangas ovat koulutuksen aikana perehtyneet ensimmäistä kertaa digitaaliseen kaavoitukseen. Jo muutaman opetuskerran jälkeen opiskelijat ovat todenneet, että digitaalinen kaavoitus nopeuttaa ja tehostaa kaavojen tekemistä.
– Olen aiemmassa työssäni tehnyt käsisarjontaa eli muuttanut kaavoja eri vaatekokoihin käsin. Kyllä eron huomaa, digitaalinen kaavoitus on huomattavasti sujuvampaa, toteaa Tiina Västi.
Heidi Bertellille digitaalinen kaavoitus ei ole täysin uutta, sillä hän perehtyi siihen aiemmissa opinnoissaan Vamialla, vaatetusalan artesaanitutkinnossa. Opiskelijat toteavat digitaalisen kaavoituksen yleistyvän vaatetusalalla.
– Digitaalinen kaavoitus on jo yleistä isommissa vaatetusalan yrityksissä, mutta monet pienyrittäjät tekevät kaavoitusta käsin, sillä digitaalisten kaavoitusohjelmien käyttöönottoon ei välttämättä ole varaa, Heidi kertoo.
Koulutuksen opettaja Marianne Poola innostui digitaalisesta kaavoittamisesta suorittaessaan tekstiili- ja muotialan erikoisammattitutkintoa Rasekolla.
– Digitaalisen kaavoitusohjelman käyttö helpottaa kaavojen tekemistä, ja sillä saa tehtyä niin yksilöllisiä kaavoja kuin myös sarjatuotantoa. Halusin tarjota muillekin vaatetusalan osaajille tilaisuuden tutustua digitaalisen kaavoitukseen ja siitä lähti idea järjestää tämä koulutus Vamialla, Marianne kertoo.