Search

Oppisopimus onnistuu englannin kielelläkin

HÖK-ravintolan omistaja ja oppisopimusopiskelija seisovat palvelutiskin edessä ja hymyilevät kameralle.

Työvoima on Filippiinien merkittävin vientituote. Naisista moni työskentelee maailmalla sairaanhoitajina, kotiapulaisina tai kokkeina. Tällä hetkellä maailmalla elää ja työskentelee yli kymmenen miljoonaa filippiiniläistä. Maasta lähtee joka päivä noin viisi tuhatta työntekijää ulkomaille taloudellisista syistä.

Yksi näistä lähtijöistä kymmenisen vuotta sitten oli Mary Kris Vasques. Perheensä kuopus, Mary Kris, muutti silloin Qatariin – 7.500 kilometrin päähän, yksin ja maata lainkaan tuntematta.

– Silloin pelotti. Töitä kuitenkin löytyi, ja työskentelin yhdeksän vuotta ravintola-alalla lähinnä tarjoilijana. Lisäksi auttelin tarvittaessa keittiön puolella ja myynnissä. Pienessä ravintolassa kaikki tekivät vähän kaikkea. Näin minäkin kiinnostuin ruoanlaitosta ja halusin kehittyä sillä alalla, Mary Kris kertoo.

Mary Kris kääntyi suunnitelmissaan Googlen puoleen.

– Suomi tuntui turvalliselta ja tasa-arvoiselta maalta, jonka koulutusta kehuttiin. Vamialta, Vaasasta löytyi kokkikoulutusta englannin kielellä. Hain ja minut hyväksyttiin. Sinne siis! Tammikuussa 2024 laskeuduin Suomeen. Matkaakin kertyi vain 4.700 kilometriä, joten tällä kertaa ei pelottanut yhtä paljon, Mary Kris hymyilee.

Mary Kris Vasques seisoo pöydän ääressä HÖK-ravintolassa.
Mary Kris Vasques

Vamian omat nettisivut tarjosivat apua paitsi opintoihin, myös asunnon löytämiseen ja Vaasaan kotiutumiseen. Eläminen Vaasassa vaatii kuitenkin myös tuloja. Määrätietoinen Mary Kris kääntyi jälleen Googlen puoleen.

– Kartoitin kaikenlaiset ravintolat ja kahvilat Vaasan seudulla ja lähetin yhteensä noin 70 työhakemusta, Mary Kris laskeskelee.

Yksi hakemuksista löysi tiensä Emmelie Norrgårdin (1. kuva, oikealla) postilaatikkoon Ravintola HÖKiin.

– Mary Kris etsi ennen kaikkea työtä – ei harjoittelupaikkaa tai kesäduunia. Hän tarjoutui tulemaan ravintolaamme työskentelemään kolmeksi päiväksi korvauksetta näyttääkseen, mihin hänestä on. Kaksi päivää riitti ja asia oli sillä selvä. Solmimme hänen ja Vamian kanssa oppisopimuksen minun aloitteestani, Emmelie kertoo.

Emmeliellä on puolisonsa kanssa kaksi raikasta lounasravintolaa, Vaasassa ja Mustasaaressa. Lisäksi he tarjoavat catering-palveluita. Ruoka valmistetaan alusta alkaen huolella ja rakkaudella parhaista raaka-aineista.

– Tämä on ensimmäinen oppisopimus yrityksessämme. Harjoittelupaikka- ja kesäduunihakemuksia tulee läjäpäin, mutta oppisopimus edellyttää hakijalta perustaitoja, sinnikkyyttä ja kypsää suhtautumista työhön. Ilman sujuvaa suomen tai ruotsin kieltä keittiössä pärjää, vakuuttaa Emmelie.

Mary Kris, missä näet itsesi viiden vuoden päästä? Vieläkö maailma vetää puoleensa?

– Suomeen halua jäädä. Toivon, että minulla olisi jossain vaiheessa perhettäkin. Haluaisin myös syventää osaamistani erityisesti konditoria-alalla, Mary Kris päättää.

Valitse palautteen luonne
Sallitut tiedostotyypit: jpg, png, webp, pdf, Max. tiedoston koko: 1 MB.

Anna yhteystiedot

Nimi(Pakollinen)

Käyttöehdot ja tietosuojaseloste(Pakollinen)
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.