Search

Ohjelmistokehittäjäopinnot etänä Filippiineiltä

Pekka Heinäaho opiskelee ohjelmistokehittäjäksi etänä, tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnossa. Hän on aiemmalta koulutukseltaan merkonomi ja valmistumisensa jälkeen työskennellyt kuljetusalalla.

Vapaa-ajallaan Pekka oli tehnyt muutamia ammattikorkeakoulun koodauskursseja. Nälkä kasvaa syödessä ja halu kouluttautua alalle vain kasvoi, joten Pekka alkoi aktiivisesti etsiä itselleen ohjelmistokehittäjän tutkintokoulutusta. Googlatessa eri koulutusvaihtoehtoja vastaan tuli Vamian ohjelmistokehittäjän etäkoulutus. Vaikka mahdollisuus olisi ollut myös hakeutua ammattikorkeakoulututkintoa suorittamaan, valitsi Pekka ammattikoulutuksen, koska toteutus oli etänä.

– Tässä koulutuksessa on keskitytty itse todelliseen aiheeseen eli ohjelmistokehittämiseen ja koodaamiseen. Mun ensimmäinen tavoite oli pystyä opiskelemaan koodariksi etäopinnoin ja kun Vamian ohjelmistokehittäjän etäopintojen ilmoitus tuli silmien alle, niin tartuin siihen heti.

Talvi auringon alla

Opintonsa Pekka aloitti Suomessa jättäydyttyään töistään opintovapaalle. Koska oli mahdollisuus opiskella mistä päin maailmaa tahansa, hänelle tuli ajatus opiskella talvikauden ajan auringon alla.

– Otin tilaisuudesta vaarin ja olin kuusi kuukautta Filippiineillä. Suomessa tuntien alkaessa aamulla kahdeksalta siellä kello oli kaksi iltapäivällä. Se sopi minulle, koska aamulla sai nukkua pitkään. Saattaa kuulostaa siltä, että aika auringon alla menee lomaillessa ja osittain se on toki sitäkin. Pystyin myös keskittymään nimenomaan opintoihin ja käytin tosi paljon aikaa opiskeluun. Filippiineillä oli silloin jonkinmoinen sadekausi, joten satoi paljon, jolloin aika kului oppitunteihin ja tehtäviä tehdessä. Itse koen, että ala on äärimmäisen mielenkiintoinen, kun saa käyttää luovuutta ja omia aivoja sekä ratkaista ohjelmointiongelmia.

Mutka matkassa Filippiineillä asuessa oli viikoittaiset sähkökatkot. Siellä sähköverkko ei ole yhtä vakaa kuin Suomessa. Tästä oli mainittava opettajille, koska näyttötilanteissa koe saatetaan hylätä, jos kamera ei ole kokeen aikana päällä.

– Matematiikan osaamisen tunnistamiskokeessa mua vähän jännitti, että tuleeko sähkökatkos ja yhteys katkeaa. Pahimmassa tapauksessa olisin joutunut tekemään kurssit uudelleen. Mä haluan käyttää opiskeluajan nimenomaan koodaukseen, niin se tuntui vähän turhauttavalta.

Työskentely ja opiskelu onnistuu paikasta riippumatta

Suurimmaksi syyksi lähteä ohjelmistokehittäjäalalle Pekka sanoo olevan sen, että töitä voi tehdä pitkälti paikkariippumattomasta. Tietenkin etätyömahdollisuus riippuu tulevaisuudessa myös työnantajasta; salliiko työnantaja olla kokoaikaisesti etänä vai halutaanko läsnäoloa myös työpaikalla.

– Täähän tarkoittaa sitten sitä, että sillä ei ole väliä missä mun koti on; onko se Suomessa, Filippiineillä vai jossain muualla.

Tällä hetkellä Heinäaho opiskelee kotonaan Seinäjoella. Opinnot on sujuneet hyvin, mutta ne vaativat oman työpanoksensa. On itsestä kiinni, kuinka paljon opiskeluun antaa aikaa ja vaivaa. Opiskelut kun eivät ole pelkästään verkko-opintoina suoritettavia, vaan ihan tavallisia toisen asteen päiväopintoja, mutta verkkototeutuksena.

– Omaan tilanteeseeni tämä sopii oikein hyvin ja on sitä mitä toivoinkin. Jos koulutus olisi ollut päiväopetuksena koulussa, niin en tiedä olisinko lähtenyt mukaan. Olisin joutunut vaihtamaan kaupunkia ja järjestelemään muita juttuja, kuten opiskelija-asunnon. Mutta kaiken tämän voi unohtaa, kun voin opiskella kotoa käsin.

Valitse palautteen luonne
Sallitut tiedostotyypit: jpg, png, webp, pdf, Max. tiedoston koko: 1 MB.

Anna yhteystiedot

Nimi(Pakollinen)

Käyttöehdot ja tietosuojaseloste(Pakollinen)
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.