Search

Monipuoliset työtehtävät ja yhdessä tekemisen henki – Hammashoitajan oppisopimuskoulutus Oralilla

Hammaslääkärin vastaanottohuoneessa oppisopimusopiskelija Linda Skinnar ja Oralin asemavastaava Marjo Hämäläinen.

Linda Skinnar (kuvassa vas.) on toisen vuoden lähihoitajaopiskelija suunhoidon osaamisalalla ja tänä syksynä hän on suorittanut opintojaan oppisopimuksella Oral Hammaslääkäreillä. Kun Linda valmistuu joulukuussa, hänellä on takanaan paitsi lähihoitajan tutkinto myös arvokasta käytännön kokemusta hammashoitajana.

Suunhoidon ala on ollut Lindalle tuttu jo lapsuudesta asti, sillä hänen äitinsä on toiminut pitkään hammashoitajana ja suuhygienistinä – hän on myös opettanut alaa Vamialla. Linda on kerännyt työkokemusta ravintola- ja matkailualalta, ja on ehtinyt asua ulkomaillakin. Uransa aikana hän ehti tottua vaihteleviin työaikatauluihin.

– Vanhempana olen alkanut kaivata tasaisempaa työrytmiä verrattuna ravintola- ja matkailualan töihin. Tässä alassa tykkään siitä, että iltavuorot päättyvät jo kahdeksan tai yhdeksän aikaan illalla, Linda kertoo.

Oralilla Linda työskentelee monipuolisissa tehtävissä, jotka vaihtelevat välinehuollosta potilastyöhön. Hän avustaa hammaslääkäreitä, huolehtii välinehuollosta ja osallistuu vastaanoton työtehtäviin, kuten laskutukseen ja ajanvaraukseen. Potilastyö tehdään aina työparina hammaslääkärin kanssa, mikä tuo oman vivahteensa alalla työskentelyyn.

Oral Hammaslääkärit on Suomen suurin yksityinen suun terveydenhuollon palveluja tarjoava ketju, jossa työskentelee yli 1600 alan ammattilaista. Oral toimii lähes 70 toimipisteessä ja ketjuun kuuluu myös Oral Hammaslaboratoriot. Oral on osa kansainvälistä Colosseum Dental Groupia, jonka lopullisena edunsaajana on lasten ja nuorten kehittymistä maailmanlaajuisesti tukeva hyväntekeväisyyssäätiö.

– Oralilla olen nauttinut erityisesti monipuolisista työtehtävistä. Välinehuollossa saa keskittyä omaan rauhaan ja tarkkuutta vaativiin työtehtäviin, ja vastaanotossa taas pääsee tekemään asiakastyötä. Täällä työskentely on joustavaa, ja meille annetaan mahdollisuus esittää toivomuksia. Porukka on todella mukavaa ja täällä vallitsee yhdessä tekemisen henki, Linda summaa.

Oppisopimuskoulutus yksi ratkaisu työvoimapulaan

Linda kuuli oppisopimuspaikasta opettajansa kautta, ja hänelle oli itsestäänselvää hakea paikkaa Oralilta. Oralille oppisopimuspaikan tarjoaminen oli myös ratkaisu työvoiman saatavuushaasteeseen.

– Meillä on ollut hyviä kokemuksia oppisopimusopiskelijoista muilta klinikoiltamme, ja yhtiötasolla olemme huomanneet, että oppisopimuskoulutus on erinomainen keino ratkaista työvoimapulaa. Emme saaneet tarpeeksi työntekijöitä perinteisellä työpaikkahaulla, joten päätimme avata hakemukset oppisopimuskoulutukseen, kertoo Marjo Hämäläinen (kuvassa oikealla), Oralin asemavastaava Vaasassa, Kokkolassa, Seinäjoella ja Kalajoella.

– Kun ilmoitimme Vamialle avoimesta oppisopimuspaikasta, saimme nopeasti Lindan hakemuksen ja aloimme edistämään oppisopimusta. Yhteistyö Vamian kanssa sujuu erinomaisesti, koska heillä on pitkät perinteet oppisopimuskoulutuksessa ja valmiit toimintamallit, Marjo lisää.

Linda on myös kokenut, että oppisopimuksen käytännön järjestelyt suoritettiin Vamialla sujuvasti. Erityisesti hän arvostaa sitä, että oppisopimuspalveluiden koulutussuunnittelija Maarit Hovila tuntee suunhoidon alan työskenneltyään alalla ja osaa näin huomioida työelämässä tarvittavat asiat.

– Suunhoito on niin spesifi ala, että on ollut todella hyvä, että Maarit tuntee tämän alan ja osaa tukea oppisopimuksen käytännön asioissa. Se luo hyvän jatkumon, kun asiat osataan katsoa suoraan työelämän näkökulmasta, Linda kertoo.

Oppisopimusopiskelija Linda ja Oralin asemavastaava Marjo hymyilevät ja näyttävät hampaiden harjauksen sähköhammasharjalla.

Oppisopimus on ketterä väylä työelämään

Linda korostaa, että oppisopimuksessa opiskelijalta vaaditaan enemmän vastuuta kuin perinteisessä koulunkäynnissä. Oppisopimusopiskelijan on oltava selvillä esimerkiksi näytöistä ja huolehdittava siitä, että tiedonkulku koulun ja työpaikan välillä toimii.

– Oppisopimus tarjoaa mahdollisuuden nähdä, miltä oikea työelämä tuntuu. Se on myös nuorelle opiskelijalle pehmeä lasku työelämään. Aluksi voi olla tunne, että pitäisi tietää kaikki, mutta oppisopimuksessa saa kysellä ja oppia samalla, kun tekee töitä. Lisäksi oppisopimus tuo rahallista hyötyä, sillä työstä saa työehtosopimuksen mukaisen palkan, Linda muistuttaa.

– Tavallisesti uusien työntekijöiden perehdytys kestää viikon tai kaksi, mutta oppisopimuksessa perehdytys on pidempi ja opiskelija ehtii rauhassa tutustua työpaikkaan ja sen toimintatapoihin. Se on ehdottomasti etu, Marjo lisää.

Työnantajalle tuoretta näkökulmaa ja sitoutunut työntekijä oppisopimuksen kautta

Marjo kokee, että oppisopimus on yritykselle erinomainen tapa kouluttaa itselleen tulevaisuuden työntekijä. Oppisopimuksen kautta saadaan paitsi sitoutunut ja osaava työntekijä, myös tuoreita näkökulmia työpaikan arkeen.

– Suosittelisin oppisopimusopiskelijan palkkaamista kaikille yrityksille. Opiskelijan tuoma tuore näkökulma on virkistävää, ja se antaa myös joustoa työporukkaan. Lisäksi saamme ajankohtaista tietoa alalta, Marjo toteaa.

Yhteistyö Vamian ja Oralin välillä on esimerkki siitä, kuinka oppisopimus voi olla win-win-tilanne niin opiskelijalle kuin työnantajallekin. Linda on löytänyt oman paikkansa suunhoidon alalta, ja Oral on saanut Lindasta motivoituneen työntekijän, joka pääsee valmistuttuaan jatkamaan töitä Oralilla vakituisena hammashoitajana.

Valitse palautteen luonne
Sallitut tiedostotyypit: jpg, png, webp, pdf, Max. tiedoston koko: 1 MB.

Anna yhteystiedot

Nimi(Pakollinen)

Käyttöehdot ja tietosuojaseloste(Pakollinen)
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.