Certumin tilipalveluiden toimitusjohtaja Kristiina Peltola kehittää johtamistaitoja Vamialla. Neljän korkeakoulututkinnon jälkeenkin Peltola kokee saavansa johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnosta uutta sisältöä työlleen.
Peltolan ansioluettelo on vakuuttava. Kaksi alempaa ja kaksi ylempää korkeakoulututkintoa, yrittäjä, tilitoimistopalveluiden toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja toisessa yhtiössä. Peltola myöntää miettineensä, onko johtamisen ja yritysjohtamisen opiskelu Vamiassa riittävän haasteellista ja laadukasta.
– Olen positiivisesti yllättynyt koulutuksen sisällöstä. Vamian koulutuksen lähestymistapa on erilainen kuin yliopistossa ja opinnot ovat paremmin kiinni käytännössä, Peltola linjaa.
Koulutuksen lähipäivät Peltola saa itselleen sovitettua työkiireiden lomaan huolellisella suunnittelulla. Koulutuksen hän suorittaa oppisopimuksella, joka on paras tapa yhdistää työ ja opiskelu.
Peltolan lisäksi opiskelumahdollisuuteen on tarttunut kaksi työntekijää, joista toisella on työn alla erikoisammattitutkinto ja toisella perustutkinto. Hän kertoo, että työntekijöiden suorittamat opinnot tukevat suoraan heidän työnkuvaansa Certumilla. Tämän yhtälön Peltola laskee tulevan myös organisaation hyödyksi.
Korkeakoulututkinnon suorittaneita mietityttää usein opiskelu ammatillisessa oppilaitoksessa. Taustalla on usein mielikuva vanhasta amiksesta ja pelkistä nuorista.
Miten Peltola evästäisi aikuisia, työssäkäyviä opiskelijoita ammatillisesta koulutuksesta?
– Viestini muille on selkeä. Kannattaa osallistua! Itse yllätyin todella positiivisesti hyvistä luennoitsijoista ja ryhmäkeskusteluista. Opiskelijat ovat aikuisia ja heillä on kokemusta työelämästä. Sain lisäksi hyvän mentorin, jonka kanssa voin sparrailla ajatuksiani. Niin ja tietysti Peili-analyysi!
Peili-analyysi tehdään Vamiassa osana johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoa. Analyysi tehdään aina opintojen alussa ja se kuvaa ihmisen toimintatapoja ja vuorovaikutustaitoja. Itsearvioinnin lisäksi palautetta saadaan alaisilta, vertaisilta ja esimieheltä. Laaja palaute paljastaa usein näkymättömiä kehityskohteita ja vahvuuksia, joita henkilö ei itse ole edes tunnistanut.
– Suosittelen Peili-analyysia jokaiselle esimiehelle. Itselläni on vahva tausta asiajohtamisessa, mutta ihmisjohtaminen on eri asia. Se on kehityskohteeni ja siihen olenkin saanut jo työkaluja koulutuksesta, Peltola päättää.
Tiesitkö, että oppisopimus
- on maksutonta koulutusta
- voi kestää kuukaudesta neljään vuoteen
- perustuu työsopimukseen
- edellyttää keskimäärin 25 työtuntia viikossa
- voi alkaa koska vaan