Search

Hitsauslajin Suomen karsinnat WorldSkills 2024 -kilpailuun Vamialla

Vamialla pidetään 26.–27. syyskuuta ammattitaidon WorldSkills 2024 -kilpailuiden hitsauksen lajikarsinnat. Voittaja nimetään Suomen hitsauslajin edustajaksi 10.-15.9.2024 Lyonissa, Ranskassa, pidettäviin WorldSkills 2024 -kilpailuihin.

Samaa aikaan karsinnassa mukana olevat osallistuvat Konepaja/NWE 2024 SM-Hitsi harjoitusleiriin, jonka karsinnat ovat marraskuun lopussa Oulussa ja finaali 19.-21.3.2024 Tampereella.

Ilmoittautuneita WorldSkills-karsintaan ja Konepaja/NWE SM-hitsi harjoitusleirille on ympäri Suomen mm. Kuopiosta, Oulusta, Kalajoelta ja Porista. Kuopion osallistuja oli mukana EuroSkills 2023 kilpailuissa Puolassa ja pyrkii nyt WorldSkillsiin. Myös tämän vuoden kaksi Taitaja-finalistia osallistuu karsintaan.

Vamialta on tänä vuonna karsinnassa mukana toisen- ja kolmannen vuoden opiskelijoita. Kolmannen vuoden opiskelija sijoittui viime vuoden Hitsauksen SM- kisoissa neljännelle sijalle.

Karsintaohjelma aloitetaan pätevyyskokeiden hitsauksella eli hitsataan eri prosesseilla viisi eri pätevyyskoetta. Sen jälkeen siirrytään hitsaamaan paineastiaa, jossa tulee käytyä läpi kaikki hitsausprosessit ja -asennot.

– Prosessi on vaativa ja paineastia koeponnistetaan lopuksi, että saadaan varmistettua sen tiiviys. Tärkeää kilpailua ajatellen on se, että pystyy pitämään rytmin päällä, koska aikataulu on tiukka, kertoo lajipäällikkö ja Vamian hitsauksen opettaja Peter Stagnäs.

Stagnäs toimii Skills Finlandin hitsauksen lajipäällikkönä toista kautta ja on järjestänyt jo viidet karsinnat EuroSkillsiin ja WorldSkillsiin.

– Viiden kauden aikana olen päässyt kehittämään kilpailutoiminnan ja ympärille on kerääntynyt hyvä joukko alan kontakteja. Tässä on myös saanut nähdä isojakin kasvutarinoita kilpailijoissa. On hyvä, että olemme mukana kansainvälisessä kilpailutoiminnassa, toteaa Stagnäs.

Skills Finland lähettää ja valmentaa yhteistyökumppaniensa kanssa joukkueen vuorovuosin järjestettäviin WorldSkills- ja EuroSkills-kilpailuihin sekä neljän vuoden välein järjestettävään erityistä tukea tarvitsevien International Abilympics -kilpailuun.

Joukkueen kokoaminen aloitetaan eksperttihaulla, johon oppilaitokset ja yritykset voivat esittää omia ehdokkaitaan. Niihin lajeihin, joihin Suomesta lähetetään ekspertti, valitaan kilpailijat avoimilla karsinnoilla. Ekspertiksi tai kilpailijaksi valitulla tulee aina olla oma taustayhteisö, joka esimerkiksi vastaa kilpailuun osallistumisen kuluista. Skills Finland nimeää maajoukkueen ja koordinoi maajoukkuevalmennusta.

Valitse palautteen luonne
Sallitut tiedostotyypit: jpg, png, webp, pdf, Max. tiedoston koko: 1 MB.

Anna yhteystiedot

Nimi(Pakollinen)

Käyttöehdot ja tietosuojaseloste(Pakollinen)
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.