Search

Tulevaisuuden tukena

Hankeaika
1.1.2024−30.6.2025
Rahoittaja
Opetushallitus
Budjetti
157 500 €
Hankkeen vaihe
Käynnissä
Hankkeen verkkosivut

Lyhyt kuvaus

Hankkeen päättyessä Vamialla on vakiintunut oppimisen tuen järjestelmä, jonka tavoitteena on selkiyttää ja yhtenäistää oppilaitoksen tukitoimia.

Tavoitteet

  1. Kehitetään opintojen henkilökohtaistamista niin, että kaikki opiskelijat ja erityisesti oppivelvolliset saavat lain edellyttämät henkilökohtaiset suunnitelmat, riittävän lähiopetuksen, työpaikkaohjauksen, oikea-aikaisen tuen opintoihinsa ja näyttöön valmistautumisessa. Kehitetään ohjausta ja tukea opintojen edistämiseen työelämässä oppimisessa, näytöissä ja etäopiskelussa.
  2. Kehitetään toimintatapoja tuen tarpeiden nykyistä systemaattisempaan kartoittamiseen sekä oikea-aikaisten ja oikean laajuisten tukitoimien toteuttamiseen. Suunnitellaan ja toteutetaan toimintaa, jossa opiskelijoiden tavoitteet räätälöidään erityisen yksilöllisesti ja oppimisen tuki on erittäin intensiivistä.
  3. Vahvistetaan oppilaitoksen toimintakulttuuria kehittämällä henkilöstön osaamista erityisessä tuessa. Selkiytetään ja tiivistetään yhteistyötä erityisopettajien ja eri tutkinnon osien opettajien sekä muun ohjaushenkilöstön välillä.
  4. Kehitetään moniammatillisena yhteistyönä tuen malleja niille opiskelijoille, jotka tarvitsevat eniten tukea jatko-opintovalmiuksiin ja työelämään siirtymiseen.
  5. Kehitetään ja jaetaan yhteisiä oppimisen tuen toimintamalleja alueellisesti yhteistyössä koulutuksen järjestähien ja oppilaitosten sekä muiden toimijoiden kanssa.

Toiminta

  1. Kehitetään ohjausta ja tukea erilaisissa toimintaympäristöissä, kuten työelämässä oppimisessa, etäopiskelussa ja näyttöjen aikana. Jaetaan hyviä käytäntöjä sekä vahvistetaan osaamista opintojen henkilökohtaistamisen suhteen. Kehitetään opintojen suunnittelua. Parannetaan nivelvaiheen tiedonsiirtoa sekä yhteishaun että jatkuvan haun osalta. Varmistetaan ohjauksen saavutettavuus kehittämällä monikanavaisia ohjauspalveluita.
  2. Kehittämällä nivelvaiheen tiedonsiirtoa saamme ennakoivaa tietoa opiskelijoiden tuen tarpeista. Käytetään Annie-tukibottia ennakoivasti opiskelijoiden tuen tarpeiden kartoittamisessa kaikissa tutkintomuodoissa sekä etä- ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen aikana. Selkeytetään ohjauksen ja oppimisen tuen prosesseja ja päivitetään pedagoginen suunnitelma tukemaan tätä. Varmennetaan, että tehtävät, vastuut ja työnjaot ovat selkeät. Järjestetään henkilökunnalle tavoitteeseen liittyviä yhteisöllisiä infotilaisuuksia.
  3. Vahvistetaan henkilökunnan ymmärrystä prosessien rooleista ja merkityksestä, kehitetään erityisen tuen konsultatiivista toteutusta. Jalkautetaan Vamian ohjaussuunnitelma
  4. Kehitämme opiskelijahuollon toimintamalleja ja niiden integrointia työelämään siirtymisen tukemiseksi yhteistyössä TE-hallinnon, kuntien ja muiden kumppaneiden kanssa. Vahvistetaan yhteistyötä vastuuopettajien, erityisopettajien, ohjaajien ja huoltajien välillä työelämään siirtymisen tukemisessa. Kehitetään jälkiohjausta oppilaitoksessa. Kehitetään yhteisten aineiden valinnaisia opintoja ja tarjontaa.
  5. Vamia ylläpitää vuoropuhelua muiden koulutuksen järjestäjien kanssa.
Taloussuunnittelija
Hedman Maria
040 763 6124
  • Hallinto
Erityisopettaja
Pulkkinen Sannamaija
040 662 3467
  • Hyvinvointipalvelut
Hankepäällikkö
Puska Marlén
040 507 0604
  • Hallinto
Valitse palautteen luonne
Sallitut tiedostotyypit: jpg, png, webp, pdf, Max. tiedoston koko: 1 MB.

Anna yhteystiedot

Nimi(Pakollinen)

Käyttöehdot ja tietosuojaseloste(Pakollinen)
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.