Search

Danfoss – Oikealla asenteella virtakin vie perille

Danfoss on kasvava ja kehittyvä, kansainvälinen yhtiö, joka työllistää jo noin 43.000 henkilöä ympäri maailmaa. Danfoss on erikoistunut energiaa säästäviin ja ympäristöystävällisiin teknologioihin. Yksi sen Drives-liiketoimintayksikön keskeisimmistä, taajuusmuuttajia valmistavista tuotantolaitoksista sijaitsee Vaasassa.

Danfossin linjastoilta löytyy monia Vamialta valmistuneita. Yksi heistä on kokoonpanijana vastikään vakituisen työn itselleen napannut Miko Lehtonen.

– Valmistuin Vamialta jo muutama vuosi sitten Turvallisuusalan perustutkinnosta. Työssäoppimisjakson tein aikoinaan Vaasan lentokentällä, jonne pääsin valmistumiseni jälkeen kaivelemaan nesteitä matkustajien käsimatkatavaroista määräaikaisella työsopimuksella.

Sen jälkeen olen tehnyt vähän sitä sun tätä, mm. pihojen kunnossapitoa ja keittiöhommia. Löysinpä itseni päiväkodistakin töistä. Asiakaspalveluala sekin! Kaipasin kuitenkin jotain pysyvämpää.

Olin kuullut Danfossista paljon hyvää työnantajana, joten hain tänne vuokratyönvälitys Baronan kautta ja pääsin. Nyt olen jo Danfossin omilla palkkalistoilla vakkarina, Miko kertoo.

Taajuusmuuttajien kokoonpanossa vaaditaan sorminäppäryyttä, huolellisuutta, hyvää värinäköä ja oikeaa asennetta. Tuotannon työntekijöistä löytyy toisen asteen sähkö- tai koneistusalan tutkinnon suorittaneiden lisäksi mm. parturi-kampaajia ja ravintola-alan ammattilaisia. Työturvallisuuskoulutus ja työhön perehdyttäminen tapahtuu työpaikalla ja kestää yleensä n. 1-2 kk riippuen kokoonpanolinjasta.

– Työvoiman tarpeemme on jälleen kasvussa, ja suunnitelmissa on palkata tulevan vuoden sisällä jopa sata uutta työntekijää, paljastaa henkilöstöpäällikkö Heidi Saarinen.

Haluamme tarjota työntekijöillemme myös mahdollisuuksia edetä urapolulla. Kokoonpanosta moni eteneekin esimerkiksi perehdyttäjäksi tai tiiminvetäjäksi. Paljon on kiinni työntekijän omasta motivaatiosta.

Vamia on yksi Vaasan tehtaamme tärkeistä koulutuskumppaneista. Yhdessä Vamian kanssa olemme järjestäneet mm. rekrytointitapaamisia, piirikorttikoulutuksia, oppisopimuskoulutusta ja muitakin meille räätälöityjä koulutusohjelmia.

Mikään koulutus ei ole turhaa ja kaikki kokemus on eduksi, on Mikokin huomannut.

– Olen mennyt virran mukana ilman tarkkaa suunnitelmaa, mutta pinnalla on pysytty. Perille pääsee myös muutaman mutkan kautta.

Vuorotyö sopii minulle ja tykkään tehdä töitä reippaalla tahdilla. Tiedän, että on pitkälti itsestäni kiinni, miten etenen tässä työssä tai työelämässä yleensä. Kollega vinkkasi, että täällä on oma palo- ja pelastusryhmäkin, johon olisin tervetullut, aikoinaan palomiehenkin töistä haaveillut Miko toteaa.


Danfoss tarjoaa jokaiselle uudelle työntekijälle yksilöllisen perehdytyksen, viihtyisän ja turvallisen työympäristön sekä mukavan työyhteisön. Työharjoittelupaikoista kiinnostuneet opiskelijat voivat tiedustella harjoittelupaikkoja suoraan Heidiltä (heidi.saarinen@danfoss.com).

Valitse palautteen luonne
Sallitut tiedostotyypit: jpg, png, webp, pdf, Max. tiedoston koko: 1 MB.

Anna yhteystiedot

Nimi(Pakollinen)

Käyttöehdot ja tietosuojaseloste(Pakollinen)
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.