Search

AVEKKI-toimintatapamallista apua arjen vaativiin tilanteisiin

AVEKKI on Savonia-ammattikorkeakoulu OY:n hallinnoima koulutus ja toimintatapamalli uhka- ja väkivaltatilanteisiin ja erityisesti niiden ennaltaehkäisyyn.

Koulutuskokonaisuuden  kantavana teemana on asiakkaan kohtaaminen, aggression ennaltaehkäisy ja ennakointi. Tavoitteena on turvallinen työyhteisö sekä asiakkaalle että työntekijälle. Toteutus yhdistää teoriaopintoja lainsäädännöstä, fyysisiä harjoitteita ja simulaatio-oppimista.

AVEKKI-käsite muodostuu sanoista aggressio, vuorovaikutus, ennaltaehkäisy, kehittäminen, koulutus ja integrointi.

Keskeiseen rooliin AVEKKI-koulutuksessa nousevat henkilökunnan yhteiset toimintaohjeet ja käytännöt silloin, kun aggressiivista käyttäytymistä esiintyy. AVEKKI-luokituksella luodaan yhteiset pelisäännöt ja kolmen värisymbolin: vihreän, keltaisen ja punaisen avulla määritellään työssä syntyvät tavalliset, vaativat ja äärimmäisen vaativat tilanteet ja yhteiset keinot niistä selviytymiseen.

Koulutukseen Vamialla osallistuu joukko lastensuojelun ammattilaisia Tuisku terveys- ja sosiaalipalveluista. AVEKKIssa otetaan aina huomioon lapsen, nuoren ja työntekijän turvallisuus ja siksi koulutus soveltuu hyvin myös lastensuojetyötä tekeville.

Koulutuksen teoriaosuus on ohi ja vuorossa on käytännön harjoittelu liikuntasalissa. Vamian opettajat Karina Björninen ja Tuula Sumula-Moisio opastavat, kun joukko harjoittelee erityisesti lapsille kehitettyjä turvallisia hallintaotteita.

Tuiskun työntekijät Sirpa Kurunsaari, Camilla Kunnari, Sami Härmä ja Eve Paakinaho pitävät koulutusta hyödyllisenä.

– Koulutus on antanut lisää näkökulmaa ennaltaehkäisyyn. AVEKKI on lisäksi opettanut uusia tekniikoita ja kuljetusotteita ja varmuutta kiinnipitoon, jos sellainen tilanne tulee eteen, nelikko toteaa.


Vamia toteuttaa AVEKKI-koulutusta 12, 16 tai 24 tunnin kokonaisuutena. Koulutus sopii kaikille työpaikoille, joissa työskennellään erilaisten asiakkaiden kanssa ja on tarve saada vahvempia työkaluja tilanteiden ennaltaehkäisyyn sekä niissä toimimiseen. Koulutus antaa osaamista myös työntekijän tiimi- ja yhteistyötaitoihin, omaan stressinhallintaan, auttaa työntekijää säätekemään omaa tunnetilaa sekä vahvistaa työssä jaksamista.

Valitse palautteen luonne
Sallitut tiedostotyypit: jpg, png, webp, pdf, Max. tiedoston koko: 1 MB.

Anna yhteystiedot

Nimi(Pakollinen)

Käyttöehdot ja tietosuojaseloste(Pakollinen)
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.