Heidi Frostdahl valittiin Vuoden oppisopimusopiskelijaksi 2025. Vamian edustajat yllättivät Heidin kiitoksin ja kukkasin hänen työpaikallaan, Attendo Hagan hoivakodissa, Uusikaarlepyyssä. Heidi valmistui lähihoitajaksi oppisopimuksella toukokuussa 2025 ja jatkaa nyt vanhustyön erikoisammattitutkinnon parissa. Oppisopimuksella – tietenkin!
Attendo Hagan hoivakodissa on 30 asukaspaikkaa. Se tarjoaa tehostettua ympärivuorokautista palveluasumista alueensa ikääntyneille.
Heidi on osoittautunut sekä opinnoissaan että työssään aloitekykyiseksi, sitoutuneeksi ja motivoituneeksi. Hän kysyy, keskustelee, ottaa selvää asioista ja kannustaa siihen myös opiskelu- ja työtovereitaan.
– Minulla on varhaiskasvatuksen tutkinto, ja olen työskennellyt pitkään päivähoidossa. Kun lähestyin neljääkymppiä, tunsin, että oli aika kokeilla jotain muuta. Hain Attendolle ja aloitin siellä työt keittiössä. Melko pian tajusin kuitenkin, että minulla on enemmän annettavaa asukkaillemme hoitajana. Rakastanhan työskennellä ihmisten kanssa, Heidi naurahtaa.
Heidi otti yhteyttä Siv Björklundiin, joka on oppisopimuspalveluiden koulutussuunnittelija Vaasan kaupungilla ja Vamialla.
– Siv oli todella ihana ja avulias. Hänen mukaansa kaikki on mahdollista, ja niin se todellakin olikin! Aikaisempi osaamisenikin huomioitiin. Pystyin työskentelemään 100 % koko opiskeluajan. Lähipäivät järjestettiin Pietarsaaressa, Optiman tiloissa. Ryhmämme oli tiivis ja henki oli hyvä. Meillä oli monia syvällisiä keskusteluja. Opettajat pendelöivät luoksemme Vaasasta. Haluan myös kiittää opettajaani Magdalena Vähäkangasta, joka sai minut kiinnostumaan muistisairauksista ja palliatiivisesta hoidosta, Heidi toteaa.

Tänään Heidi auttaa tekemään hoivakodin asukkaiden arjesta hyvää ja arvokasta. Entä miten itse viihdyt ja miten näet tulevaisuutesi hoitoalalla?
– Juuri nyt nautin elämästäni. Minulla on maailman parhaat työkaverit täällä. Valmistun näillä näkymin erikoisammattitutkinnostani kevään 2026 aikana. Vuorotyökin sopii minulle paremmin nyt, kun lapset ovat isompia. Tulevaisuudessa toivon voivani syventää ammattitaitoani erityisesti palliatiivisessa hoidossa. Katsotaan sitten, mitä tulevaisuus tuo mukanaan.
Vamia onnittelee vuoden oppisopimusopiskelijaa ja toivottaa menestystä niin opinnoissa kuin arvokkaassa työssäkin!