Search

Hoiva-avustaja, työvoimakoulutus (nro 723121)

 

 

 Kuvaus

AIDOSTI IHMISEN KANSSA
Hoiva-avustajana toimit sosiaali- ja terveysalan työympäristöissä avustavana työntekijänä. Tuet työssäsi monipuolisesti asiakkaan hyvinvointia ja työ sisältää asiakkaiden perustarpeisiin, kuten avustamista ruokailussa, peseytymisessä, pukeutumisessa ja wc-käynneillä, vastaamista. Työpaikkasi voi olla esim. kotihoito tai palvelutalo.

Lisätiedot

KOULUTUKSEN TOTEUTUS
Koulutus alkaa 9.12.2024 ja arvioitu päättymisaika on 9.12.2025 tai henkilökohtaisen suunnitelman mukaan. Koulutuksen toteuttaa Vamia ja lähiopetus on osoitteessa Ruutikellarintie 2, 65100 Vaasa.
  
KOHDERYHMÄ
Koulutus on tarkoitettu työttömille työnhakijoille, joilla on kiinnostusta työskennellä hoiva-avustajan työssä. Alalla vaaditaan hyvää terveyttä ja soveltuvuutta. Koulutuksen järjestäjä huomioi SORA-lainsäädännön mukaiset Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon terveydentilavaatimukset hakeutumisvaiheessa. Opintojen aikana opiskelijoilgta pyydetään voimassa oleva rikostaustaote, koska osassa työssä oppimisympäristöjä rikosrekisteriote vaaditaan. Hoiva-avustajalta vaaditaan lisäksi hyviä ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja, ihmisen kunnioittamista sekä tasa-arvoista asiakkaan kohtaamista.
  
KOULUTUKSEN KUVAUS
Koulutus muodostuu kolmesta sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon kuuluvasta tutkinnon osasta: Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen 20 osp, Ikääntyneen osallisuuden edistäminen 35 osp sekä Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä 15 osp. Ammatillisten opintojen lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus oppimisvalmiuksia tukeviin opintoihin.

HAKEMINEN
Täytä hakemus ’Hae tähän koulutukseen’ -painikkeen kautta. Jos täytät sähköisen hakemuksen ilman pankkitunnuksia, sinun pitää vahvistaa hakemuksesi TE-toimistossa ennen hakuajan päättymistä. Koulutushakemuksesi käsittelyä voit seurata Oma asiointi -palvelussa osoitteessa www.tyomarkkinatori.fi

Koska valinta koulutukseen perustuvat hakemuksessa esitettyihin tietoihin, täytä hakemus huolellisesti ja kerro mm. miksi olet kiinnostunut tästä koulutuksesta/miten tämä edistää työllistymistäsi.
 
Soveltuvuustestit järjestetään 26.-27.11.2024 Vamialla. Hakijat kutsutaan soveltuvuustestiin sähköpostitse. Jos hakijan äidinkieli on muu kuin suomi, kutsutaan hänet myös kielikokeeseen. Kielitaitovaatimus on A2.2.

LISÄTIETOJA
Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille TE-toimiston asiakkaille, joiden työnhaku on voimassa TE-toimistossa. Työvoimakoulutus on opiskelijalle maksutonta. Koulutuksen ajalta voidaan maksaa työttömyysetuutta ja kulukorvausta.

Lisätietoja koulutukseen hakemisesta ja koulutuksen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista:
Koulutusneuvonta p. 0295 020 702 ma-pe klo 9-16.15, neuvontaa saa myös facebookissa www.facebook.com/koulutusneuvonta

KOULUTUKSEN YHTEYSHENKILÖT
Opinto-ohjaajat Riitta Eskola, puh. 040 744 5156 etunimi.sukunimi@vamia.fi

Valitse palautteen luonne
Sallitut tiedostotyypit: jpg, png, webp, pdf, Max. tiedoston koko: 1 MB.

Anna yhteystiedot

Nimi(Pakollinen)

Käyttöehdot ja tietosuojaseloste(Pakollinen)
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.