Suomessa toteutetaan 8. maaliskuuta alkava kolmen viikon sulkutila, joka päättyy 28. maaliskuuta. Tällöin kaikilla leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueilla otetaan käyttöön jo käytössä olevien toimien lisäksi etäopetus toisella asteella.
Vamia noudattaa hallituksen ohjeistusta ja jatkaa talviloman jälkeen etäopetusta seuraavat kolme viikkoa.
Vastuuopettajat informoivat opiskelijoita Teamsin kautta ja selvittävät tämän hetken opintojen tilanteen ja suunnittelevat talviloman jälkeisen kolmen viikon etäohjelman.
Valmistuvien näytöt pyritään tekemään suunnitellusti max. 6 hengen kokoontumissuositusta ja koronasääntöjä noudattaen.
Ne opiskelijat, jotka ovat koulutussopimusjaksolla seuraavat työpaikan ohjeistusta, mutta mikäli jakso keskeytetään, tulee opiskelijan ottaa yhteyttä ohjaavaan opettajaan/ vastuuopettajaan ja sopia jatkosta.
Etäopiskeluun siirtyminen pidemmäksi aikaa voi tarkoittaa sitä, että osa opiskelusta saattaa jatkua kesäkuun alkupuolelle. Asiasta tiedotetaan tarvittaessa erikseen myöhemmin.
Tilanne on vakava ja pyydämme kaikkia noudattamaan THL:n annettuja koronaohjeita. Ajantasaiset tiedot koronatilanteesta löytyvät THL:n sivuilta.
Seuraa Vamian tiedostusta: www.vamia.fi