
Opintopolkuja on monenlaisia. Julia on seurannut unelmiaan ja kerännyt tietoa ja kokemusta lukiosta, ammattikoulusta, avoimesta yliopistosta ja työharjoitteluista. On sanomattakin selvää, että Julialta löytyy motivaatiota ja kiinnostusta omaa alaa kohtaan.
Lukion jälkeen Julia päätti pitää välivuoden, jolloin hän sai rauhassa miettiä mitä hän seuraavaksi haluaisi tehdä. Kauppatieteet kiinnostivat ja syksyllä 2019 hän aloitti opinnot Vaasan yliopiston avoimessa yliopistossa. Julia kiinnostui myös merkonomitutkinnosta ja aloitti opintonsa Vamiassa avoimen yliopiston rinnalla syksyllä 2020. Keväällä hän valmistui merkonomiksi. Julia on tehnyt opintopolustaan omannäköisensä ja on saanut yhdessä opinto-ohjaajansa kanssa tehtyä hyvän suunnitelman, joka on antanut hänelle varman olon.
– Päädyin Vamiaan kun luin merkonomitutkinnosta ja se kuulosti kivalta. Ajattelin, että siitä voisi olla hyötyä tälle alalle. En ollut töissä, joten mietin että olisi kiva opiskella itselleni joku ammatti. Voin tehdä merkonomin töitä siihen asti, että menen jatko-opiskelemaan.
Julia kertoo, että hän on nauttinut Vamiassa opiskelusta paljon.
– Opettajat ovat todella hyviä ja kurssit ovat mielenkiintoisia ja monipuolisia. Näistä kursseista tulee olemaan hyötyä jatko-opinnoissa. Eniten olen tykännyt tietokoneen A-kurssista. Se on ollut todella hyödyllinen ja juuri sitä mitä tarvitsin.
Tietotekniikan A-ajokortti on osa Työyhteisössä toimimisen ja Henkilöstön tukipalveluiden -opintoja. A-kortti tutkinto koostuu seitsemästä osiosta ja on tarkoitettu henkilölle, joka käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa opiskelussa, työssä tai ihan vain vapaa-ajalla. A-kortti tutkinto on Vamiassa valinnainen, mutta siitä on paljon hyötyä esimerkiksi työelämässä.
Opiskelu Vamiassa ja avoimessa yliopistossa yhtä aikaa on toiminut Julian mielestä hyvin, sillä opinnot tukevat toisiaan ja niitä saa aikatauluttaa itse. Opiskelu avoimessa yliopistossa on hyvin vapaata ja itsenäistä ja tehtävissä on pitkät palautuspäivät. Julia suosittelee eri kouluissa opiskelua henkilölle, jolla on paljon halua opiskella. Julia muistuttaa myös, että opiskeluvaihtoehtoja on paljon, vaikkei pääsisi ykkösvaihtoehtoon sisälle.
– Välivuoden aikana voi opiskella esimerkiksi Vamian aikuispuolen tutkintoja, avoimessa yliopistossa tai vaikka molempia!
Julialla riittääkin kiinnostusta omalle alalle, sillä opintojen ohella hän on myös tehnyt työharjoittelun kahdessa eri myymälässä. Harjoittelun aikana hän on saanut arvokasta työkokemusta ja harjoittelusta hän sai napattuaan itselleen kesätyöpaikan!
– Olen tykännyt Vamiasta! Hyvä opiskeluympäristö ja mukavia opettajia ja ihmisiä ympärillä. Olen todella tyytyväinen, kun Vamiassa on tuettu omaa opintosuuntaa!