PUHTAUS- JA KIINTEISTÖPALVELUALAN PERUSTUTKINTO, KIINTEISTÖNHOITAJA, PÄIVÄKOULUTUS
Kiinteistönhoidon työtehtävät ovat monipuolisia ja työpäivät vaihtelevia. Kiinteistönhoitajalla on aito kiinnostus työskennellä asiakaspalvelutaitoja vaativassa kiinteistönhoitajan tehtävissä. Hänellä on hyvä terveys ja edellytykset tuottaa ammatin työtehtävissä vaadittavaa palvelua. Kiinteistönhoitajan työtehtävät koostuvat kiinteistön laitteiden ja rakenteiden huollosta, valvonnasta, määräaikaistarkastuksista ja ulkoalueista huolehtimisesta. Pienet korjaukset ja asennukset kuuluvat työnkuvaan. Kiinteistönhoitajat vastaavat tyypillisesti itsenäisesti omasta työkohteestaan.
Koulutusaika
Koulutuksen kesto noin kaksi vuotta henkilökohtaisen osaamisen kehittämisen suunnitelman mukaisesti. Voit opiskella päiväkoulutuksena päätoimisesti tai työn ohessa. Koulutuksen kestoon vaikuttavat mm. aiemmin hankittu osaaminen sekä aikaisemmin suoritetut opinnot.
Koulutuksen voi aloittaa seuraavina ajankohtina:
Jatkuva haku
Edellä mainittujen aloituspäivien lisäksi koulutuksen voi aloittaa myös opinto-ohjaajan/ opettajan kanssa laaditun henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti, jos esimerkiksi haluat suorittaa vain osatutkinnon tai tulet jatkamaan kesken jääneitä opintoja.
Hakuaika
Koulutus alkaa Haku päättyy Haastattelut/ Soveltuvuuskokeet
Jatkuva haku jatkuva haku koko hakuajan
Koulutukseen on jatkuva haku, koulutusta täydennetään tutkinnon osan vaihtuessa. Voit jättää hakemuksen milloin tahansa. Opinto-ohjaaja/ opettaja ottaa sinuun yhteyttä ja sopii kanssasi haastatteluajan.
Koulutuksen kuvaus
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnon laajuus on 180 osp. Opinnot koostuvat pakollisista sekä valinnaisista, osaamista syventävistä, ammatillisista tutkinnon osista. Tämän lisäksi tutkintoon kuuluvat yhteiset tutkinnon osat; viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen ja yhteiskunta- ja työelämäosaaminen.
Koulutuksen toteutus
Päiväopinnot järjestetään lähi- ja etäopetuksena . Työn ohessa opiskelu tapahtuu henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti. Lähiopiskelun lisäksi käytössä on sähköinen oppimisalusta, jonka kautta mm. materiaalit jaetaan. Koulutuksessa painotamme käytännön osaamista ja alan työtehtävissä toimimista.
Koulutus on mahdollista suorittaa myös oppisopimuksena.
Opiskelijaksi ottamisen edellytykset
Valintaperusteet
https://vamia.fi/wp-content/uploads/2020/04/Valintaperusteet.pdf
Tutkinnossa edellytyksenä on suomen kielen taso A1.3. Jos hakija ei saavuta vaadittua kielitaitorajaa, hän voi suorittaa osatutkinnon.
Lisätietoja
Opinto-ohjaaja Juuso Riento puh. 040 541 4121; juuso.riento@vamia.fi