Kivikastin neljäs omakotitalo valmistui

Vaasan Länsimetsässä, Kivikastintiellä, avattiin vuonna 2012 rakennusalan opiskelijoiden työmaa, jonne Vamian rakennusalan opiskelijat aloittivat rakentamaan vaasalaisille perheille omakotitaloja. Valmistuva rakennus on neljäs valmiiksi tehty talo. Rakennuslupa talolle haettiin 5 vuotta sitten ja siitä seuraavana syksynä aloitettiin talon perustusten teko. Talo olisi valmistunut aiemminkin, mutta korona-aika hidasti valmistumista, koska työmaa täytyi pitää suljettuna etäjaksojen aikana.

– Siinä meni se yli vuosi kyllä aika lailla vaikeissa olosuhteissa, mutta hyvin on muuten pärjätty. Tässä neljännessä talossa on lopputarkastus 1.6. ja toinen päivä ostajat saavat talon hallintaan eli silloin saan antaa avaimet asiakkaalle, kertoo rakennustyömaan vastaava opettaja Tero Kontiainen.

Valkoisen talon kuva
Neljäs opiskelijatyönä valmistunut talo Kivikastintiellä

Vamialla jo ensimmäisen vuoden rakennusalan opiskelijat pääsevät käytännön työn pariin rakennustyömaalle heti alussa, mutta pienemmissä ryhmissä. Ammattimies on opetuksessa apuna, jolloin vuorotellen puolet luokasta pääsee rakennustöihin ja toinen puolikas harjoittelee työsalissa. He oppivat tekemään muun muassa perustustyöt valmiiksi eli valamaan perustukset ja muuraamaan.

– Meillä työmaalle lähdetään heti ekana vuonna, että opiskelijat näkevät mitä ala oikeasti on. Opiskelumotivaatio nousee, kun näkee oman työnjäljen loppuelämänsä ajan. Täällähän ne talot tulee olemaan vielä pitkään. Pysyy mielenkiinto yllä, kun tehdään oikeita töitä. Jos heti alkuun tuntuu kurjalta olla työmaalla, niin silloin kerkeää vaihtaa alaa. Se on meidän kaikkien etu, että opiskelija löytää oikean alan varhaisessa vaiheessa, jatkaa Kontiainen.

Työmaalla on talonrakentajien lisäksi opiskelijoita maanrakennuksesta, sähköltä ja putkiasennuksesta. Maarakennus tekee maatyöt, kaivaa ensin pohjat kuntoon ja viimeistelee piha-alueet. Sähköalan opiskelijat tekevät kaikki sähkötyöt kuten asentaa valaisimet ja sähköjohdot. Putkiasentajaopiskelijat asentavat maalämmöt, lattialämmitysputkistot, viemärit, hanat ja suihkut sekä ilmastointijärjestelmän.

Rakennusalanopiskelijat pääsevät tekemään myös kylpyhuoneiden laatoitukset ja saunanrakentamisen.

– Meillä tehdään ihan kaikki omakotitalon työvaiheet mitä normaalistikin talonrakentajat tekevät. Oikeastaan ainoa mitä ei tehdä talossa, on takanmuuraus, peltikattotyöt ja ulkopinnan rappaus. Ne ostetaan ulkopuolelta ammattilaisten tekemänä, koska sellaisten töiden oppiminen vaatisi ajallisesti suurta keskittymistä niihin työvaiheisiin, jolloin jotain oleellista perusopetusta täytyisi jättää opetuksesta pois.

Kivikastintiellä on valmistuvan talon jälkeen kolme taloa työn alla. Syksyllä aloitetaan ulkoa valmiin talon sisätyöt; MDF katon teko ja märkätila työt. Sen on tarkoitus valmistua seuraavaksi syksyllä. Toisessa talossa on perustukset ja lattia valettu. Syksyllä on rungon pystytys ja elementtinä tehty katto nostetaan sen päälle. Sen jälkeen jatketaan sisälevytys- ja villoitustöillä. Kolmannessa talossa kaivetaan viemäreitä, jonka jälkeen ykköset alkavat tekemään siihen perustustöitä. Toiselle puolelle katua mahtuu kaksi rakennusta näiden talojen lisäksi.

– Vielä vuosia riittää rakentamista tällä kadulla. Melkein voisi sanoa, että seuraavat seitsemän vuotta menee kepeästi täällä.

Opiskelijat seisovat rakentamansa talon edessä
Rakennusmaalla työskennelleet toisen vuoden opiskelijat Jesse, Jasper, Aku, Lauri.

Vamian Sampo-kampukselle on rakenteilla ATM-halli, jossa on uudet tilat myös rakennusalan opetusta varten. Tätä ennen rakennus- ja maarakennus opetus on tapahtunut väistötiloissa viimeisen seitsemän vuoden ajan. Miltä tuntuu saada omat opetustilat kampukselle Tero?

– Epäuskoiselta. Ihan oikeasti, onhan sitä odotettu. Päästiin käymään sisällä hallissa vähän yli viikko sitten. Aivan valtavat mahdollisuudet meillä tulee olemaan siellä. Ollaan pohdittu sitä, että kuinka herkulta tuntuu, että pystytään esimerkiksi tekemään omakotitalon seinäelementtejä siellä valmiiksi. Nostureilla voidaan nostaa ne kuorma-auton kyytiin ja maanrakentajat kuljettaa ne rakennustyömaalle omalla kuljetuskalustollaan. Kyllähän se on mukavaa, että päästään hyviin tiloihin ja saadaan entistä enemmän tehostettua meidän opetusta.

Talon olohuoneesta kuva
Sisätilat Kivikastintiellä