Search

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa suunnitella ja johtaa vastuualueensa palvelutuotantoa sekä ylläpitää ja kehittää vastuualueensa asiakkuuksia. Hän osaa vastata palvelun laadun toteuttamisesta ja kehittämisestä asiakaskohteessa sekä johtaa vastuualueensa toiminnan kannattavuutta. Tutkinnon suorittanut osaa toimia esimiehenä puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla sekä ennakoida henkilöstötarpeen ja rekrytoida henkilöstöä. Hän osaa organisoida henkilöstön perehdytyksen sekä kehittää omaa ja työyhteisönsä osaamista.

Tutkinnon suorittanut voi toimia esimiestehtävissä kiinteistönhoidossa, kotityöpalveluissa tai puhtausalalla. Lisäksi tutkinnon suorittanut voi toimia kiinteistönhoidon ja puhtausalan asiantuntijana kiinteistöissä ja niiden suunnittelussa tai puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen työmäärämitoituksessa.

Koulutusaika

Koulutuksen kesto noin 1-2 vuotta henkilökohtaisen osaamisen kehittämisen suunnitelman mukaisesti. Opiskelet monimuotoisesti työn ohessa. Koulutuksen kestoon vaikuttaa aiemmin hankittu osaaminen sekä aikaisemmin suoritetut opinnot.

Koulutuksen voi aloittaa seuraavina ajankohtina:

Jatkuva haku, aloitus joustavasti

Koulutuksen voi aloittaa opinto-ohjaajan/ opettajan kanssa laaditun henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti, jos esimerkiksi haluat suorittaa vain osatutkinnon tai tulet jatkamaan kesken jääneitä opintoja.

Hakuaika

Koulutus alkaa        Haku päättyy            Haastattelut/ Soveltuvuuskokeet

Joustava aloitus                                           koko hakuajan                              

Koulutukseen on jatkuva haku, joten voit jättää hakemuksen milloin tahansa. Opinto-ohjaaja/ opettaja ottaa sinuun yhteyttä ja sopii kanssasi haastatteluajan.

Koulutuksen kuvaus

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinnon laajuus on 180 osp. Tutkinnossa suoritetaan kaksi pakollista tutkinnon osaa sekä kiinnostuksesi tai urasuunnitelmasi mukaisesti yksi valinnainen osio. Kiinnostuksesi mukaan voit valita opintoja ekotehokkuuden johtamiseen, kiinteistön toimivuuden ja toimintakunnon arviointiin, monipalvelujen johtamiseen tai puhtaus ja kiinteistöpalvelujen kehittämiseen liittyen.

Koulutuksen toteutus

Koulutukseen osallistutaan työn ohessa. Lähiopetusta noin kerran kuukaudessa. Lähiopetusten välissä opiskelija tekee oppimistehtäviä teemoihin liittyen. Opettajalta saat tarvittaessa myös henkilökohtaista ohjausta opintoihin.

Koulutus on mahdollista suorittaa myös oppisopimuksena.

Opiskelijaksi ottamisen edellytykset

Erikoisammattitutkinnot: https://vamia.fi/hakijoille/erikoisammattitutkinto/

Tutkinnossa edellytyksenä on hyvä suomen kielen taito.

Koulutuksessa aloittaminen edellyttää alan työpaikkaa ja aikaisempaa koulutusta ja/tai kokemusta alalta.

Koulutuksen hinta

198 €, oppisopimuksella ilmainen

Lisätietoja

Opinto-ohjaaja Sirpa Timmerbacka 0400 399 236; sirpa.timmerbacka@vamia.fi

Opettaja Marika Lusa 040 725 9847 tai marika.lusa@vamia.fi

 

Valitse palautteen luonne
Sallitut tiedostotyypit: jpg, png, webp, pdf, Max. tiedoston koko: 1 MB.

Anna yhteystiedot

Nimi(Pakollinen)

Käyttöehdot ja tietosuojaseloste(Pakollinen)
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.