Search

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, toimitila- tai laitoshuoltaja, iltakoulutus

Koulutuksen käynyt laitos-, toimitila- tai kodinhuoltaja on puhtausalan ammattilainen. Hän on asiakaspalvelutaitoinen, oma-aloitteinen, yhteistyökykyinen ja ongelmaratkaisutaitoinen. Tutkinnon suorittanut työskentelee erityyppisissä asiakaskohteissa ja toimintaympäristössä tutkintonimikkeestä riippuen joko yksityisissä kodeissa tai esimerkiksi hotelleissa, oppilaitoksissa, päiväkodeissa, sosiaali- ja terveydenhuollon laitoksissa sekä sairaaloissa ja virastoissa.

Koulutusaika

Koulutukseen osallistuminen edellyttää alan työpaikkaa, ja työtunteja vähintään 25h/viikko työpaikalla. Koulutuksen kesto 1-2 vuotta henkilökohtaisen osaamisen kehittämisen suunnitelman mukaisesti. Koulutuksen kestoon vaikuttaa aiemmin hankittu osaaminen sekä aikaisemmin suoritetut opinnot.

Koulutuksen voi aloittaa seuraavina ajankohtina:

Joustavasti koko ajan, kysy lisätietoja

Edellä mainittujen aloituspäivien lisäksi koulutuksen voi aloittaa myös opinto-ohjaajan/ opettajan kanssa laaditun henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti, jos esimerkiksi haluat suorittaa vain osatutkinnon tai tulet jatkamaan kesken jääneitä opintoja.

Hakuaika

Koulutus alkaa                         Haku päättyy                            Haastattelut                                                                                   

Jatkuva haku, kysy seuraava mahdollinen aloituspäivä                  koko hakuajan

Koulutukseen on jatkuva haku, joten voit jättää hakemuksen milloin tahansa. Opinto-ohjaaja/ opettaja ottaa sinuun yhteyttä ja sopii kanssasi haastatteluajan.

Koulutuksen kuvaus

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinnon laajuus on 150 osp. Tutkinnon yksi, kaikille pakollinen tutkinnon osa asiakaslähtöisten puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen tuottaminen, johdattaa sinut palvelusopimuksen, palvelukuvauksen ja asiakaslähtöisyyden mukaiseen palvelujen tuottamiseen. Tämän lisäksi valitset tutkintonimikkeittäin yhden pakollisen tutkinnon osan; Laitoshygieniapalvelut (tutkintonimike laitoshuoltaja), Ylläpitosiivouspalvelut (tutkintonimike toimitilahuoltaja AT) tai Kotisiivouspalvelut (tutkintonimike kodinhuoltaja AT). Niiden lisäksi voit valita urasuunnitelmasi tai kiinnostuksesi mukaisia valinnaisia osioita. Tarjolla on opintoja mm. tekstiilien huoltaminen, perussiivouspalvelut, ympäristönhuoltopalvelut, työhön opastaminen ja oppilaitosten ja päiväkotien puhtauspalvelut.

Koulutuksen toteutus

Työn ohessa opiskelun lähiopetus tapahtuu tiistai iltaisin klo 16.30-19.30. Lähiopiskelun lisäksi käytössä on sähköinen oppimisalusta, jonka kautta mm. materiaalit jaetaan. Koulutuksessa painotamme käytännön osaamista ja alan työtehtävissä toimimista.

Koulutus on mahdollista suorittaa myös oppisopimuksena.

Opiskelijaksi ottamisen edellytykset

Alalle soveltuvuus (haastattelu)

Koulutuksen hinta

198 €, oppisopimus ilmainen

Lisätietoja

Opinto-ohjaaja Sirpa Timmerbacka 0400 399 236, sirpa.timmerbacka@vamia.fi

Oppisopimuksen koulutussuunnittelija Maria Haglund 040 150 3982, maria.haglund@vamia.fi 

 

Valitse palautteen luonne
Sallitut tiedostotyypit: jpg, png, webp, pdf, Max. tiedoston koko: 1 MB.

Anna yhteystiedot

Nimi(Pakollinen)

Käyttöehdot ja tietosuojaseloste(Pakollinen)
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.