Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto, koulukäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen osaamisala

Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen osaamisala on tarkoitettu henkilöille, jotka toimivat jo alan työtehtävissä tai ovat kiinnostuneita työskentelystä kasvatus- opetus ja sosiaalialan toimintaympäristöissä. Hakijoilta edellytetään soveltuvuutta alalle, valmiuksia itsenäiseen opiskeluun ja tiedonhankintaan.

Koulutusaika

Koulutus kestää keskimäärin 18 kuukautta henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti. Koulutuksen kestoon vaikuttavat mm. aikaisemmin hankittu osaaminen sekä aikaisemmin suoritetut opinnot.

 

Hakemuksen koulutukseen voi jättää milloin tahansa, koska koulutukseen on jatkuva haku. Opinto-ohjaaja / opettaja ovat sinuun yhteydessä ja sopivat haastatteluajan.

 

linkki Vamian koulutushakuun:

 

 https://vamia.fi/hakijoille/haku-koulutuksiin/

 

 

 

Koulutuksen kuvaus

Koulunkäynnin aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja osallistuu eri-ikäisten ihmisten kasvatuksen ja toimintakyvyn tukemiseen ja ohjaamiseen. Hän osaa edistää oppimista yhdessä opettajan ja muun opetushenkilökunnan kanssa.

Tutkinto muodostuu seuraavista tutkinnon osista:

Pakolliset tutkinnon osat:

 

Ammatillinen toiminta ja työelämäosaaminen kasvatus- ja ohjausalalla 20 osp

Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen osaamisala;

Oppijan ja oppimisen ohjaus 40 osp

Tuen tarpeeseen vastaaminen oppimisen ja ohjauksen ympäristöissä 30 osp

Aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus 40 osp

Valinnainen tutkinnon osa:

Valitaan oppilaitoksen tarjonnasta 20 osp 

 

Valinnainen tutkinnon osa voidaan valita myös perustutkinnosta, toisesta ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta 20 osp.

Tutkinto on valmis, kun kaikki tutkinnon osat on suoritettu hyväksytysti. Myös yksittäisiä tutkinnon osia voi suorittaa lisäkoulutuksena ilman koko tutkinnon suorittamista.

Koulutuksen toteutus

Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena lähi-, etä- ja verkko-opintoina. Koulutuksen lähitunnit ovat kerran viikossa ja muu oppiminen tapahtuu alan työtehtävissä.

Koulutuksen voi suorittaa myös oppisopimuksella.

Opiskelijaksi ottamisen edellytykset

Kasvatus ja ohjausalan ammattitutkinnon tutkintokohtaisista terveydentilavaatimuksista määrätään   Opetushallituksen määräyksessä opiskelijan terveydentilaa koskevat vaatimukset ammatillisessa koulutuksessa.

 

Hinta

Koulutusmaksu ammattitutkinnossa on 198 €. Koulutusmaksua ei palauteta, mikäli opiskelija keskeyttää opiskelunsa.

Koulutusmaksu 50 € /tutkinnon osa, kun suorittaa vain tutkinnon osan / osia.

Työttömille koulutus on maksuton.

 

Lisätietoja

Kati Rasinmäki, puh. 040 624 9854, etunimi.sukunimi@vamia.fi