Search

Hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinto, erikoiskosmetologi, kampaajamestari

Erikoiskosmetologilla ja kampaajamestarilla on hyvät valmiudet toimia yrittäjänä, yrityksen vastuutehtävissä, kouluttajana, myymälävastaavana, esimiehenä ja asiantuntijatehtävissä. Koulutuksesta on hyötyä myös opetusalaa suunnittelevalle. Koulutuksen avulla kehität omaa osaamistasi omien ammatillisten kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Tutkinnon suorittanut voi toimia kosmetiikkateollisuudessa tai muodin ja kulttuurin parissa. Hän voi toimia lähialojen, kuten palvelu-, sosiaali-, terveys-, liikunta- ja hyvinvointialojen yrityksissä sekä organisaatioissa.

 

Infotilaisuus koulutuksesta Teamsissä 25.1.2024 klo 17.00. Osallistu tästä >>

 

Koulutusaika

Koulutuksen kesto on noin 1,5 – 2 vuotta henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaan.

  

Hakuaika

 

Koulutukseen on jatkuva haku, joten voit jättää hakemuksen milloin tahansa. Koulutuksen voi aloittaa myös opinto-ohjaajan / opettajan kanssa laaditun henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti, jos esimerkiksi tulet jatkamaan kesken jääneitä opintoja.

 

Kohderyhmä

Koulutus on tarkoitettu kauneudenhoitoalalla työskenteleville kosmetologeille ja parturi-kampaajille, jotka haluavat syventää ammatillista osaamistaan.

 

Koulutuksen kuvaus

Hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu seuraavista tutkinnon osista ja koulutuksen voi aloittaa tutkinnon osittain:

  • Asiakkuuksien johtaminen 30 osp, aloitus ilmoitetaan myöhemmin
  • Projektin johtaminen 30 osp, aloitus ilmoitetaan myöhemmin
  • Ihon erikoishoitopalveluissa toimiminen 60 osp / Kampaajamestaripalveluissa toimiminen 60 osp, helmikuu 2024
  • Ekologisissa ihon- ja hiustenhoitopalveluissa toimiminen 30 osp, elokuu 2024
  • Työpaikkaohjaajana toimiminen 30 osp, aloitus ilmoitetaan myöhemmin

Päivämäärät tarkentuvat myöhemmin. 

Tutkinnosta voi suorittaa halutessaan vain tietyn tutkinnon osan.

 

Koulutuksen toteutus

Lähi/verkko-opetusta on kaksi lähipäivää/kuukausi. Tutkinnon tai tutkinnon osia voi suorittaa koulutus- tai oppisopimuksella tai yrittäjän oppisopimuksella, ota yhteyttä oppisopimus@vamia.fi

 

Opiskelijaksi ottamisen edellytykset

Hakijalla tulee olla suoritettuna saman alan perustutkinto. Lisäksi hakijalla tulee olla alan työpaikka, kiinnostus alaa kohtaan, hyvä terveys sekä edellytykset tuottaa alan työtehtävissä tarvittavaa palvelua. Alan työkokemus katsotaan eduksi.

Opiskelijavalinta tapahtuu haastattelun perusteella.

 

Opiskelu edellyttää riittävää suomen kielen taitoa. Jos äidinkielesi ei ole suomi tai suomenkielentaitoasi ei voida muulla tavoin osoittaa saat kutsun kielikokeeseen.

Tutkinnossa edellytyksenä on suomen kielen taso A2.2.

 

Hinta: koko tutkinto 198 €, yksittäinen tutkinnon osa 50 €, oppisopimuksella koulutus on maksuton

 

Lisätietoja

Vastuuopettaja Tea Lehtikevari, puh. 040 744 5290, s-posti tea.lehtikevari@vamia.fi

Opinto-ohjaaja Riitta Eskola, puh. 040 744 5156, s-posti riitta.eskola@vamia.fi

Oppisopimuksen koulutussuunnittelija Niina Topp, puh. 040 523 3023, s-posti niina.topp@vamia.fi

https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/kooste/2910072

Valitse palautteen luonne
Sallitut tiedostotyypit: jpg, png, webp, pdf, Max. tiedoston koko: 1 MB.

Anna yhteystiedot

Nimi(Pakollinen)

Käyttöehdot ja tietosuojaseloste(Pakollinen)
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.