Koulutuksen suorittanut osaa toimia tuote-esittelijänä, myydä ja markkinoida tuotteita ja palveluja, sekä ohjata asiakkaita ihon, hiusten ja kauneudenhoidossa.
Koulutus on tarkoitettu hius- ja kauneudenhoitoalasta ja asiakaspalvelusta kiinnostuneille henkilöille.
Koulutusaika
Koulutuksen kesto on noin 8 kk henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaan.
Koulutuksen voi aloittaa seuraavina ajankohtina:
10.10.2023 tai henkilökohtaisen suunnitelman mukaan
Koulutukseen on lisäksi jatkuva haku, joten voit jättää hakemuksen milloin tahansa. Koulutuksen voi aloittaa myös opinto-ohjaajan / opettajan kanssa laaditun henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti, jos esimerkiksi tulet jatkamaan kesken jääneitä opintoja.
Hakuaika
Jatkuva haku
Koulutuksen kuvaus
Koulutuksen aikana suoritetaan hius- ja kauneudenhoidon neuvontapalveluiden tutkinnon osa. Opintojen aikana tuotetuntemuksen osaaminen syventyy ja lisäksi koulutuksessa perehdytään muun muassa yleisimpiin allergisoiviin raaka-aineisiin kosmetiikassa. Tutkinnon osan voi suorittaa koulutus- tai oppisopimuksella tai yrittäjän oppisopimuksella.
Koulutuksen toteutus
Verkko-opetus ja työpaikalla tapahtuva oppiminen.
Opiskelijaksi ottamisen edellytykset
Hius- tai kauneudenhoitoalan perustutkinto tulee olla suoritettuna ja hakijalla tulee olla kiinnostus alaan ja asiakaspalveluhenkisyyttä. Hakijalla tulee olla hyvä terveys sekä edellytykset tuottaa alan työtehtävissä tarvittavaa palvelua. Opiskelijavalinta tapahtuu haastattelun perusteella.
Opiskelu edellyttää valmiuksia työskennellä digitaalisessa toimintaympäristössä sekä riittävää suomen kielen taitoa.
Lisätietoja:
- Tiimivastaava Tea Lehtikevari, puh. 040 744 5290, s-posti tea.lehtikevari@vamia.fi
- Opinto-ohjaaja Riitta Eskola, puh. 040 744 5156, s-posti riitta.eskola@vamia.fi
- Oppisopimusasioissa koulutussuunnittelija Niina Topp, puh. 040 523 3023, s-posti niina.topp@vamia.fi